Kaksi naista kuoli nokkakolarissa Mäntsälässä

Kaksi ihmistä kuoli nokkakolarissa Mäntsälässä eilisiltana. Poliisin mukaan surmansa saivat vuonna 1980 syntynyt mäntsäläläinen ja 1962 syntynyt vantaalainen nainen.Onnettomuus sattui vähän ennen iltakymmentä tiellä 140 eli vanhalla Lahdentiellä kolme kilometriä Hirvihaarasta etelään. Etelästä ja pohjoisesta tulleet henkilöautot törmäsivät toisiinsa toistaiseksi tuntemattomasta syystä suoralla tiellä, ja molempien ajokkien kuljettajat kuolivat. Autoissa ei ollut muita matkustajia.Suljettuna ollut tie avattiin uudelleen liikenteelle vähän ennen kello yhtä tänään.