Enemmistö suomalaisista hyväksyy euron

Valtaosa suomalaisista on tyytyväisiä euroon. Vajaata kolmannesta kansalaisista uusi raha ei kuitenkaan edelleenkään miellytä.Helsingin Sanomien julkaiseman Taloustutkimuksen mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia vastaajista ilmoitti hyväksyvänsä eurojen käyttöönoton, kun taas 30 prosenttia suhtautui siihen kielteisesti. Prosentti vastaajista ei osannut kertoa kantaansa.Taloustutkimus tiedusteli euroon suhtautumista runsaalta tuhannelta suomalaiselta. Ensimmäiset mittaukset tehtiin vain viikko vuodenvaihteen jälkeen ja tuoreimmat viikko sitten sunnuntaina. Euron hyväksyivät innokkaimmin nuoret, eteläsuomalaiset, toimihenkilöt, yrittäjät tai johtavassa asemassa olevat. Eniten vastustusta uusi raha kohtasi edelleen vanhemmissa ikäpolvissa ja pohjoissuomalaisten keskuudessa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.