Työmarkkinajärjestöt tyytyivät tupon välitarkasteluun

Viime vuoden taloudellinen kehitys ei työmarkkinakeskusjärjestöjen mukaan aiheuta erityisiä toimia tulopoliittisen sopimuksen osalta. Seitsemän työmarkkinakeskusjärjestön johto kokoontui keskiviikkona tarkastelemaan tulopoliittisen selvitystoimikunnan järjestöille tekemää selvitystä talouden kehityksestä. Kokoukseen osallistui myös valtiovarainministeriön ylijohtaja Martti Hetemäki.Järjestöt totesivat, ettei inflaatio vuonna 2001 ylittänyt sopimukseen liittyvää indeksiehtorajaa, eikä johda ylimääräisiin palkankorotuksiin. Tulos kävi ilmi jo viime viikon maanantaina julkistetusta selvityksestä.Palkkoja olisi tullut korottaa, jos kuluttajahintojen nousu tammikuusta joulukuuhun olisi ylittänyt 2,6 prosenttia ja jos ylitys olisi ollut enemmän kuin 0,4 prosenttiyksikköä. Tulopoliittinen selvitystoimikunta totesi nousun jääneen 1,9 prosenttiin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.