Poliisi otti kiinni Espoon tuhotöistä epäillyn miehen

Espoon poliisi on ottanut kiinni 18-vuotiaan espoolaismiehen, jota epäillään tuhotöistä eli viiden tulipalon sytyttämisestä varhain lauantaiaamuna Matinkylän keskustassa. Matinkylässä asuva nuori mies tavoitettiin poliisin omien tutkimusten perusteella sunnuntaina iltapäivällä kodistaan. Miehen kuulustelut aloitettiin maanantaina.Nuorukaisen epäillään sytyttäneen viisi paloa: ensin Matinkatu 7:n kerrostalon vesimittarikaapin, sen jälkeen lähellä olevan parkkihallin henkilöauton, parinsadan metrin päässä roskakatoksen, sitten toisen roskakatoksen ja lopuksi Pyyntitie 2:n kerrostalon kellarisaunan.Matinkatu 7:ssa palo työllisti eniten sammuttajia, sillä kovan savun takia evakuoitiin rapussa asuvat noin 30 ihmistä. Porraskäyttävälle aiheutui arviolta noin 20 000 euron (120 000 markan) vahingot. Pyyntien kellarisaunan sammutus sujui nopeasti, ja siellä selvittiin pienellä savutuuletuksella.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.