Sää lämpenee - keli huononee

Turun poliisin tietoon tuli tiistaipäivän aikana toistakymmentä peltikolaria. Yhteenajojen seurauksena peltiä ruttaantui, mutta loukkaantumisilta vältyttiin. Vakavin tilanne sattui Turun Kaskenmäessä, jossa pyöräilijä jäi linja-auton alle. Kesäisellä kulkuneuvolla liikkeellä ollut säästyi kuitenkin vakavammilta vammoilta. Hänet vietiin Tyksiin saamaan ensiapua. Paraisilla Lielahdetiellä jäi perävaunullinen rekka kiinni ylämäkeen ja alaspäin liukuvan ajoneuvon perävaunu kaatui ojaan. Onnettomuudessa kukaan ei loukkaantunut ja tie on jo osittain auki liikenteelle. Muualla maakunnassa liikenne on sujunut ongelmitta. Maanteillä kelin odotetaan pahenevan entisestään iltaan mennessä. Turun tievalvontakeskuksesta kerrotaan, että valtateillä pinta on yhä jäinen, eikä suolaukseen ole voitu ryhtyä. Ilman lämmetessä liukkaus lisääntyy. Ykköstien nopeusrajoitus on toistaiseksi 80 km/h.