– Tällaista jouluna kuuluisi aina olla, hollantilainen Solvejg van der Kroon hihkuu riemusta sakeassa lumipyryssä Loimaan Juvan ulkoilukeskuksen pihalla. Nuori nainen testaa hiihtämistä ensimmäistä kertaa elämässään. Alla on 1950-luvulta peräisin olevat puusukset, joten luistossa ei ole hurraamista.
– Minä olen tässä touhussa surkea, van der Kroon nauraa ja seuraa tarkasti Ulla Pukin ohjeita siitä, miten eteenpäin pääsee.
Loimaan perinnesuksi -näyttelyssä on mahdollista testata murtomaahiihdon tuntua. Ulkoilukeskuksen huoltorakennukseen on kerätty näyttelyksi parisataa suksiparia, hiihtosauvoja, monoja, suksivoiteita, hiihtoasuja, kansanhiihto- ja kilpailujulisteita, valokuvia, kelkkoja ja 1900-luvun ensimmäisen puoliskon luistimia.
– Tällaiset minulla oli pienenä, van der Kroon ihastelee kaksiteräisiä kenkiin kiinnitettäviä lasten luistimia.
Van der Kroon tutustui Suomeen vanhempiensa kautta jo pienenä tyttönä. Pukin opettajapari tutustui van der Kroonin opettajavanhempiin 1980-luvulla ja yhteyttä on pidetty siitä lähtien. Tänä vuonna Tukholmassa opiskeleva Solvejg päätti viettää joulunsa Pukin perheen luona.
– Olen koko ikäni haaveillut valkeasta joulusta. Hollannissa sellainen on äitini mukaan ollut viimeksi 1981, joten päätin tulla tänne, uudelleen pienelle mäennyppylälle suksillaan kiipeävä 23-vuotias opiskelija kertoo.
Arjen historiaa ja
unohdettuja muistoja
Näyttely on piristävä nostalgiaretki suomalaisellekin, vaikka meille hiihtäminen ei ole outoa. Näyttelystä tällainen nelikymppinen löytää lapsuutensa suksia, ja mieleen tulvii kauan sitten unohdettuja muistoja koulun hävityistä hiihtokilpailuista ja sinappinäkkileivistä, joita 1970-luvun hiihtoretkillä söin eväänä.
– Toivon, että vanhemmat ja isovanhemmat tulisivat näyttelyymme lasten kanssa, sillä muistot omasta lapsuudesta pitäisi siirtää eteenpäin seuraaville sukupolville. Useimmille täällä on tarjolla paljon arjen historiaa, Jouko Pukki, yksi näyttelyn puuhamiehistä, miettii.
Risto Heinonen on yksi talkoolaisista. Mies esittelee asiantuntevasti Nurmeksia, 1950-luvun sälesuksia, peltisellä kahvipurkilla paikattuja puusuksia ja lentokoneinsinöörin suunnittelemia taittosuksia.
Lahtelaisen kenkätehdas Monosen valmistamasta hiihtokengästä mono-nimi vakiintui koko kansan käyttöön.
– Tällaiset monot olivat sodan jälkeen usein lasten ainoat jalkineet. Ne laitettiin syksyllä jalkaan ja kevääseen asti niitä käytettiin, Heinonen kertoo.
Murtomaasuksien
osto vaatii tietoa
Runsas lumentulo rohkaisee monia testaamaan vanhoja hiihtotaitoja. Jos kaapissa ei odota hyväksi todettua suksiparia, murtomaasuksien ostossa on omat taikansa.
– Sukset pitää ostaa oman painon mukaan, muuten pito ja luisto eivät toimi. Kahdella jalalla seistessä paperisuikaleen pitää mahtua suksen pohjan alta. Yhdellä jalalla seistessä suksen keskikohdan pitää koskea maahan, Heinonen opastaa.
Pukki toteaa, että varminta on tehdä suksiostokset urheiluliikkeessä.
– Niiden henkilökuntaa koulutetaan asiantuntijoiksi suksien valinnassa.
Perinnesuksinäyttely oli viime talvena auki säännöllisesti lumiajan sunnuntai-iltapäivisin ja arkisin tilauksesta koululaisille ja järjestöille. Kävijöitä oli noin 700. Opastus on hoitunut talkoolaisten voimin kuten muukin näyttelyn pyörittäminen. Samalla tavalla on tarkoitus jatkaa tänäkin talvena.
Näyttely on seuraavaksi auki tammikuun ensimmäisenä sunnuntaina.
