Syyrialaisten laittoman maahantulon järjestämisestä ehdollista kolmelle
Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi torstaina kolmelle miehelle ehdollista vankeutta laittoman maahantulon järjestämisestä.
Tuomitut syyllistyivät rikoksiin 2014. Jutussa oli muun muassa järjestetty neljä syyrialaista laittomasti Venäjältä Suomeen 2014. Syyrialaisilla ei ollut vaadittavia matkustusasiakirjoja. Tuomituista yksi johti järjestelyjä myöhemmässä yrityksessä järjestää Suomeen viisi syyrialaista.
Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut kolmikon ja neljännen miehen ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.
Hovioikeus lievensi kolmikon tuomioita. Pisimmät tuomiot olivat puoli vuotta ehdollista ja lyhin kolme kuukautta. Tuomiot muutettiin ehdollisiksi, sillä syytetyillä ei ollut aiempaa rikosrekisteriä. Hovioikeus ei myöskään pitänyt toimintaa kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
TS–STT