Uutiset

Pääsiäisen paluuliikenne alkaa, vilkkainta maanataina

Lehtikuva/ Vesa Moilanen
Lehtikuva/ Vesa Moilanen

Pääsiäisen paluuliikenteen odotetaan alkavan tänään.

Liikenneviraston mukaan monet palaavat pääsiäisen vietosta jo tänä iltana, vaikka vilkkainta paluuliikenne on huomenna puolenpäivän jälkeen. Virasto muistuttaa, että teillä ovat edelleen voimassa talvinopeusrajoitukset.

Ilmatieteen laitos kertoo, että ajokeli on koko maassa normaali. Sään ennustetaan olevan poutainen ja laajoilla alueilla myös verrattain aurinkoinen. Etenkin etelärannikon tuntumassa voi aluksi olla utuja ja sumuja.

TS–STT