Uutiset

Terminen kevät on täällä - talvi hävisi kädenväännön

Kevät on täällä, mutta takatalvikin voi vielä yllättää. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Tänään on ensimmäinen päivä, kun keskilämpötila nousee maan etelä- ja keskiosissa niin korkealle, että termisen kevään merkit täyttyvät, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Terminen kevät tarkoittaa, että vuorokauden keskilämpötila on plussan puolella.

Päivystävä meteorologi Henri Nyman kertoo, että lämpötila kohoaa huomenna 5–10 asteeseen maan etelä- ja keskiosissa. Lapissa lämpötila on plussan puolella, mutta siellä termisen kevään alkamista saadaan odottaa vielä tovi.

Ensi viikon puolenvälin jälkeen sää on muuttumassa epävakaisempaan suuntaan, mutta päivisin ollaan lämpöasteiden puolella.

– Etelässäkin selkeällä säällä lämpötila voi mennä asteen tai kaksi pakkasen puolelle, mutta vuorokauden keskilämpötila pysyy silti plussalla, Nyman sanoo.

Lumiraja kohoaa pohjoisemmas

Lunta löytyy vielä lähes koko maasta, ainoastaan Lounais-Suomi on lähes lumeton. Lumiraja kulkee tällä hetkellä Uudenmaan ja Satakunnan korkeudelta pohjoiseen.

– Metsässä toki pysyy vajaa puolen metrin hanki vielä useita päiviä. Sen sulaminen vaatii kunnon vesisadetta, mutta sellaista ei ole näköpiirissä, Nyman kertoo.

Haurastuneet jäät ja lumipeitteet saavat lämpöaallon kourissa kyytiä.

– Itse en ainakaan täällä etelässä menisi enää edes järven jäälle. Vähätkin jäät haurastuvat näillä keleillä vauhdilla.

Talvi saattaa intoutua kevään kanssa kädenvääntökisaan seuraavan kuukauden aikana, mutta kevät ei enää talveksi taitu.

– Jonkinlaista kylmenemistä on nähtävissä huhtikuun alussa. Pieniä lumikuuroja voidaan saada, mutta takatalvi kestää enintään muutaman päivän. Kevät ei enää taitu talveksi, Nyman lupaa.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Temonen
Johan on jo aikakin
Huhtikuu on alkamassa joten outoa olisi jollei kevät voita jo kädenvääntöä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.