Uutiset

Juna vie Turusta Helsinkiin nyt 20 minuuttia nopeammin

Turusta Helsinkiin 20 minuuttia nopeammin

VR selvittää mahdollisuutta aloittaa aiempaa nopeampien junayhteyksien liikennöinti useilla rataosuuksilla. Nopeampien yhteyksien ajaminen on mahdollista karsimalla väliasemilla pysähtymistä, ottamalla Pendolinoissa käyttöön uusi kallistusjärjestelmä sekä neuvottelemalla Liikenneviraston kanssa erityisen alhaisten nopeusrajoitusten karsimisesta. Kallistusjärjestelmän kehittämisessä on tehty yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa.

VR käynnisti aiempaa nopeamman yhteyden liikennöinnin jo Turun ja Helsingin välillä tiistaiaamuna. Turusta klo 7.08 lähtevä juna on jatkossa aikataulun mukaan perillä Helsingin päärautatieasemalla aiempaan verrattuna 20 minuuttia aikaisemmin. Ensimmäinen Turusta lähtenyt junavuoro tosin saapui Helsinkiin puolitoista minuuttia myöhässä. Myöhästyminen johtui Leppävaarasta tulleesta lähijunasta, joka myöhästytti matkantekoa.

Vastaava pikavuoro lähtee Helsingistä Turkuun iltapäivällä klo 16.10. Nopeaa vuoroa ajetaan arkipäivisin. Matka-ajan lyhenemisen mahdollistaa kallistusjärjestelmän lisäksi se, että juna pysähtyy kyseisillä vuoroilla vain Kupittaan ja Pasilan asemilla ennen saapumistaan määränpäähän. Rataosuudelta on myös poistettu viisi nopeusrajoitusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

VR pohtii nopeiden yhteyksien lisäämistä myös muilla osuuksilla, kuten Tampereen ja Helsingin välillä. Myös Jyväskylä on ollut kiinnostunut nopeista yhteyksistä. Matka-ajan lyhentäminen on käytännössä mahdollista karsimalla pysähdyksiä lähtö- ja pääteaseman välillä. Painetta matka-ajan lyhentämiseen on luonut kiristynyt kilpailu bussiliikenteen kanssa.

– Kouvola-Kuopio –rataosuus on sellainen, jossa Pendolinojen uusi kallistusjärjestelmä voi tuoda hyötyä, toteaa VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu.

VR aikoo lisäksi Lehtipuun mukaan neuvotella Liikenneviraston kanssa siitä, olisiko tiukoista nopeusrajoituksista mahdollista luopua myös muilla osuuksilla kuin Turun ja Helsingin välillä.

– Nopeusrajoitukset perataan tarkasti läpi, Lehtipuu sanoo.

Ilkka Kanerva tutustumassa ohjaamoon ensimmäisellä Turun ja Helsingin välisellä nopeammalla junayhteydellä. TS/Jori Liimatainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (28)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pasi
noin kiire ei ole kellään
Kenellä voisi oikeasti olla noin kiire Helsinkiin? Paluumatkalla tietenkin jokainen minuutinkin nopeutus on arvossaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hyvä alku tämäkin
Vain 1 vuoro
Uutisoinnista saa helposti sen käsityksen, että kaikki junat kulkee nyt nopeasti. Kyseessä on siis YKSI VUORO kumpaankin suuntaan päivässä.

hidas
hämäläinen
Onko myös turvallista kulkea liian lujaa

Uusturkulainen
Tunnin juna, ei kiitos
Juuri näin, pieniä parannuksia. Olisi aika lopettaa kohkaus miljardeja maksavasta tunnin junasta ja sille rakennettavasta uudesta radasta.