Uutiset
Brysselin iskut

Lehti: Belgialla oli tiedustelutietoa iskusta

Nainen kävelemässä Brysselin metroasemalle 23.3.2016. Lehtikuva/ Patrik Stollarz

Belgian turvallisuusviranomaisilla oli tiedustelutietoa siitä, että terroristit suunnittelivat iskuja lentokentälle ja mahdollisesti myös metroon, kirjoittaa Haaretz-lehti.

Tästä huolimatta iskuihin ei varauduttu riittävästi. Lehden mukaan viranomaisten tiedossa oli, että lentokentälle ja metroon oltiin todennäköisesti iskemässä lähiaikoina.

Lehden mukaan iskut suunniteltiin Syyriassa Raqqassa, jota pidetään tärkeimpänä äärijärjestö Isisin hallitsemista kaupungeista.

Turkki kertoi eilisiltana karkottaneensa yhden Brysselin iskuihin osallistuneista miehistä kesäkuussa. Turkkilainen viranomainen vahvisti, että mies oli Ibrahim el-Bakraoui, joka räjäytti itsensä lentoasemalla.

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin mukaan Turkki oli varoittanut Belgiaa miehen mahdollisista terroriyhteyksistä. Belgian oikeusministeri Koen Geens vastasi, että oli tietoinen siitä, että el-Bakraoui oli lähetetty Turkista Hollantiin, mutta kiisti saaneensa tiedon mieheen liittyneistä terroriepäilyistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Poliisi on tunnistanut kolme Brysselin iskuun osallistunutta miestä. Ibrahim el-Bakraouin lisäksi on tunnistettu hänen veljensä Khalid sekä Najim Laachraoui. Belgian poliisi jahtaa ainakin neljättä iskuihin osallistunutta miestä. Lentokentän valvontakamerakuvassa näkyvän, valkoiseen takkiin ja mustaan hattuun pukeutuneen miehen pommi ei räjähtänyt.

Brittilehti Guardian uutisoi, että mediatietojen mukaan metroon kohdistuneeseen iskuun on saattanut olla osallisena toinenkin mies. Metron valvontakamerakuvaan on tallentunut Khalid el-Bakraouin kanssa mies, joka kantaa isoa laukkua. Guardianin lähteinä ovat Ranskan Le Monde -sanomalehti sekä Belgian yleisradio.

EU:n sisäministerit kokoontuvat tänään kriisikokoukseen Brysseliin kaupungissa toissapäivänä sattuneiden terrori-iskujen vuoksi. Suomesta kokoukseen osallistuu sisäministeri Petteri Orpo (kok.).

Orpon mukaan kokouksella halutaan osoittaa yhteenkuuluvaisuutta ja solidaarisuutta belgialaisille.

Iskuissa kuoli 32 ja haavoittui 270 ihmistä.

TS–STT

Täsmennetty uutisista ja otsikkoa: Belgian tiedustelupalvelulla oli tiedustelutietoa iskusta, mutta ei ole tiedossa, oliko jokin ulkopuolinen taho varoittanut sitä erikseen iskusta.

http://www.haaretz.com/world-news/1.710572
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pelottava ajatus
Lohduton tieto
Jos Belgia tiesi iskusta ja se silti onnistui, tarkoittaa se sitä että Euroopassa ei kyetä estämään muslimien terrori-iskuja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sotatanner
Raqqa maan tasalle
Jos koko kaupunki tuhotaan, tuhoutuisi myös isisin johto. Miksi tätä ei tehdä?

Tietoa tarpeeksi
Hevosmiesten uutistoimisto
Kyllä Belgian poliisilla on tietoa sadoista tuollaisista joka päivälle.
Sitten yksi sellainen johon selvittäjän arpa ei osunut, muuttuu todeksi.
Niitä potentiaalisia rikollisia on vaan liikaa. Ja niitä tulee lisää koko ajan sekä omasta takaa että rajan takaa.
Näin on siitä huolimatta että joku esittää asiassa mielipiteitään.

Belgia
Brüssel
Belgiassa tapahtuu. Miten sinne keskittyy joukkoraiskaus- ja joukkosurmatapaukset? Tekijöinä niin belgialaiset kuin terroristitkin.

Mistä johtuu?