Varastamisen salliva mobiilipeli lisännyt kiusaamista
Alakoululaisten suosima mobiilipeli Growtopia on aiheuttanut kiusaamista useissa Turun seudun kouluissa. Verkkopelissä voi menestyä varastamalla toiselta pelaajalta virtuaalista omaisuutta, joka on ansaittu pelaamalla tai jopa ostettu oikealla rahalla.
Kavereiden ilkeä pelikäytös on synnyttänyt riitoja, joita lapset käyvät WhatsAppissa ja koulun käytävillä.
Kännykkäpelin ikäraja on 12 vuotta, mutta sitä pelaavat etenkin 1.–4.-luokkalaiset lapset, kertoo mediakasvatustyötä Turun seudun kouluissa tekevä Paula Aalto.
Aalto kertoo erään rehtorin ottaneen häneen yhteyttä jo viime vuonna, koska Growtopian pelaaminen johti ongelmiin.
Turun Sanomien tiedossa on tuore tapaus, jossa tokaluokkalaista uhkailtiin Growtopian vuoksi eräässä Turun seudun alakoulussa.
– Kakkosluokkalainen poika oli kiristänyt omaa poikaani ja uhannut hakata hänet, ellei hän kerro pikkuveljensä Growtopia-salasanaa, kertoo turkulainen isä.
Pelästynyt poika oli paljastanut salasanan. Sen jälkeen esikouluikäisen pikkuveljen pelihahmolta vietiin kaikki arvokkaat tavarat. Jo aiemmin isä oli joutunut kieltämään Growtopian pelaamisen vanhemmalta pojaltaan, koska tämä oli tuhonnut pelikaverinsa omaisuuden.
Lue koko juttu tiistain Turun Sanomista tai näköislehdestä