Vääntö Heikinsuon kotikunnasta jatkuu
Auran kunnan lausuntoa Heikinsuon kylän siirtämisestä Auran kuntaan Pöytyältä aletaan työstää maanantaina. Seudulla kylästä tiedetään se, että esikoislestadiolaisia ja yrityksiä on paljon.
– Kylä on hyvä yhteisöveron maksaja, mutta kuntaveroa tulee vähemmän, Pöytyän kunnanjohtaja Kari Jokela miettii.
Heikinsuolla päivähoitopalveluja tarvitaan vähemmän kuin muualla kunnassa. Koululaisia sen sijaan riittää runsaasti.
Siitä tämä kunnanvaihtopuuha saikin alkunsa: Pöytyän päätöksestä sulkea kyläkoulut.
– Meillä on 50–60 oppilasta. Kyllä sellaisen koulun pitäisi saada jatkaa, kyläyhdistyksen aktiivi, seitsemän lapsen isä Timo Aaltonen miettii.
Aurassa nähdään, että liitos olisi mahdollinen. Aurassa ennakoidaan, että osakuntaliitos aiheuttaisi lähiajan investointeja ja palvelujen uudelleenjärjestämisestä koituvia kustannuksia.
Pidemmällä aikavälillä Aura uskoo, että menot tasapainottuisivat saatavien lisätulojen myötä. Heikinsuolla on noin 300 asukasta ja Auranmaan yrityspalveluiden arvion mukaan 45 yritystä.
Lue koko juttu sunnuntain Turun Sanomista tai näköislehdestä