Uutiset

Verdunin taistelua muistetaan Ranskassa - alkamisesta 100 vuotta

Verdunin taistelusta on kulunut 100 vuotta. AFP/Lehtikuva.
Verdunin taistelusta on kulunut 100 vuotta. AFP/Lehtikuva.

Ranskassa muistettiin sunnuntaina ensimmäisen maailmansodan ehkä tunnetuinta taistelua. Verdunissa käytyjen taisteluiden alkamisesta tuli kuluneeksi 100 vuotta.

Noin 300 ihmistä kokoontui aamulla metsässä Verdunin lähistöllä ja marssi taisteluiden alkamispaikalle. Näytöstä tehostettiin räjähdysten äänillä. Paikalla tapahtumaa seuraamassa oli tuhansia ranskalaisia ja saksalaisia lapsia.

Verdunin taistelu symboloi vahvasti sotimisen mielettömyyttä. Taisteluja käytiin kymmenen kuukautta suhteellisen pienellä alueella. Hyökkäyksen aloittaneen Saksan tavoitteena oli vuodattaa Ranskan armeijan veri kuviin. Verdunissa kuoli arviolta 300 000 ranskalais- ja saksalaissotilasta, mutta kumpikaan osapuoli ei lopulta saavuttanut mainittavaa menestystä.

TS–STT