Uutiset

Orpo: Kuntien vastaanottopakkoa ei toistaiseksi tarvita

Turvapaikanhakijoita saapumassa Tornion järjestelykeskukseen 25. syyskuuta 2015. Lehtikuva/ Panu Pohjola

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoo, että kuntia ei toistaiseksi tarvitse velvoittaa turvapaikanhakijoiden vastaanottoon, vaikka velvoitetta koskeva esitys on virkamiesten pöydällä pohdinnassa.

– Kun turvapaikanhakijoiden määrät ovat niin suuria, me joudumme varautumaan erilaisiin tilanteisiin. Mutta toistaiseksi vastaanottokeskusten perustaminen on saatu pelaamaan vapaaehtoisesti, Orpo sanoi STT:lle torstaina.

Hänen mukaansa sekä kunnilta että yksityisiltä tahoilta on tullut runsaasti tarjouksia sijoituspaikoista.

Turvapaikanhakijoita tulee silti edelleen kovaan tahtiin. Orpo ei halua arvioida, joudutaanko pakkoon turvautumaan lähiaikoina.

– Mutta olen oppinut matkan varrella tässä maahanmuuttokeskustelussa, ettei aina tiedä, mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan.

Valmisteltu asetus velvoittaisi kunnat ottamaan turvapaikanhakijoita vastaan sekä järjestämään vastaanottokeskuksille tiloja ja henkilökuntaa. Kuluista vastaisi valtio, kuten nytkin.

舡Niinistöllä kiire irtisanoutua舡

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Useat mediat kertoivat aiemmin tällä viikolla, että sisäministeriössä valmisteltua asetustekstiä olisi ollut määrä käsitellä valtioneuvoston istunnossa lähiaikoina.

Hämminkiä asiasta syntyi, kun puolustusministeri ja perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Jussi Niinistö kirjoitti torstaina blogissaan, ettei hallitus valmistele tällaista asetusta. Orpo sanoo, ettei asiasta olekaan vielä puhuttu hallituksessa.

– Tämä oli vasta valmistelussa. Ministeri Niinistöllä näytti olevan kiire irtisanoutua siitä, Orpo sanoi.

Hänen mukaansa asiaa pohditaan hallituksen piirissä, jos se tulee ajankohtaiseksi.

Orpo ei halunnut tarkemmin arvioida, miten vaikeaa asiasta olisi löytää poliittinen sopu.

– Hallitus tekee yhdessä päätöksiä, Orpo sanoi.

Sisäministeriön ylijohtaja Jorma Vuorio kertoi STT:lle, että asetusta on luonnosteltu sitä varten, että valtioneuvosto voi tarvittaessa tehdä asiasta päätöksen nopeasti. Ilman poliittista päätöstä asia ei tietenkään etene, hän korosti.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Raimanto
Luppoaikaa
Sisäministeriössä virkamiehillä on näemmä luppoaikaa, kun heillä on ollut aikaa valmistella asetustekstiä asetukselle, jota kukaan ei ole pyytänyt!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Työaikaa
Vast: Luppoaikaa
Sisäministeriössä tehdään töitä. Kenenkään ei tarvitse erikseen pyytää että tekevät töitä, ne työt kuuluvat virkavelvollisuuteen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Occam
Ateria
Safka sais uitenkin olla parempaa, asuminen trendikkäämpää, vaatteet merkkivaatteita ja älykänny viimeisintä mallia.

Venäjälle?
Vast: Ateria
Kerropa miksi turvapaikanhakijat eivät suuntaa Venäjälle.

Eikö elintaso siellä ole parempi, kohtelu parempaa ja kaikki muutenkin paremmin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tulen vilkuttamaan
Vast: nimimerkille 'Venäjälle?
Ja Moskovassa on vieläpä ihkauusi moskeijakin isä Putinin suojeluksessa.
Kuka ryhtyisi markkinoimaan menolippuja paratiisiin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t
Kuka ottaa?
No, kyllä tulijoille paikkoja löytyy, siitä Turku näyttää pitävän huolen. SPR käskee ja Turku tottelee. Miksi? Tänne rajan taakse ei oteta yhtään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuka ottaa?
t: "SPR käskee ja Turku tottelee."

On jo pitkään ollut muotia demonisoida SPR.
Todellisuudessa SPR ei kuitenkaan määrää mistään. SPR ei tee ensimmäistäkään aloitetta vastaanottokeskuksista.
Valtiovalta tekee päätökset keskuksista ja SPR toimii valtioon päin palveluntuottajana.
Yksi ahkerasti rummutettu asia oli se että SPR tekee tällä bisnestä. Sitten ilmaantui yksityinen yritys tarjoamaan näitä palveluita. Olisi luullut että oltaisiin oltu tyytyväisiä kun 'alalle' syntyi kilpailua. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan valitus oli entistäkin kovempaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Z
Ai ei vai
Metkaa kun juuri hetki sitten sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg sanoi että kyseinen laki(asetus)jo allekirjoituksia vaille valmis.