Nyrkit puhuivat Rauman yössä
Pahoinpitelyt ovat työllistäneet poliisia viikonloppuna Raumalla. Viimeisin nujakka sattui Rauman jäähallin edustalla sunnuntaina aamuyöllä kello kahden aikaan.
Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa, kun raumalaismies oli pysähtynyt kaverinsa kanssa autolla tiellä viittoilleen miehen kohdalle. Uhri oli istunut kaverinsa kuljettaman auton apumiehen paikalla, kun toistaiseksi tuntematon mies oli lyönyt tätä avoimesta ikkunasta nyrkillä kasvoihin useita kertoja. Poliisin mukaan uhri ei saanut hyökkäyksessä vakavia vammoja.
Poliisin mukaan pukuun pukeutuneella laihalla, 40–50-vuotiaalla lyöjällä on leuassa vaaleaa partaa.
Nyrkit puhuivat tätä ennen myös Valtakadulla lauantai-illalla hieman ennen yhtätoista. Raumalaismiehen epäillään syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn, joista toinen on lievä.
Poliisin mukaan miehen epäillään lyöneen toista miestä nyrkillä kasvoihin ja kaataneen tämän jälkeen nahistelijoiden väliin menneen naisen maahan niin, että hän löi päänsä maahan.
TS