Uutiset

ESS: Eläkeläisten vararikot yleistyneet

Eläkeläisistä yhä useampi ajautuu talousongelmiin, uutisoi Etelä-Suomen Sanomat. Ylivelkaantuneita auttavan Takuu-Säätiön asiakkaista jo noin 30 prosenttia on eläkeläisiä, kun vuosi sitten ylivelkaantuneista eläkeläisiä oli runsaat 20 prosenttia.

Aiempina vuosina eläkeläisten osuus vararikkoon joutuneista on liikkunut 15 prosentissa. Ongelmiin joutuneet eivät ole ainoastaan minimieläkkeen ja asumistuen varassa eläviä, vaan lisäksi joukossa on myös korkeaa eläkettä nauttivia.

Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan syitä eläkeläisten velkaantumiseen ovat muun muassa pikavipit, kyvyttömyys sopeutua tulojen laskuun töiden loputtua sekä lasten auttaminen taloudellisesti.

Osa velkaantuneista on myös joutunut huijarien uhriksi tai kärsii peliriippuvuudesta.