Uutiset

Isis valtasi viisi kylää Syyriassa lähellä Turkin rajaa

Ihmiset seurasivat, kun savu nousi syyrialaisesta Kobanen kaupungista syksyllä 2014. Taistelut samasta kaupungista heräsi eloon kesäkuussa. AFP/Bulent Kilic

Äärijärjestö Isis on vallannut viisi kylää Pohjois-Syyriassa lähellä Turkin rajaa, kertoo kansalaisjärjestö Syrian Observatory for Human Rights. Isis valtasi kylät Syyrian kapinallisilta Aleppon maakunnassa.

Kylistä kolme oli lähellä Marean kaupunkia, joka on yksi kapinallisten merkittävimmistä kaupungeista alueella. Sen kautta kulkee huoltoyhteys Turkkiin. Isis on pyrkinyt kohti kaupunkia kuukausien ajan.

Turkki ja Yhdysvallat ovat aiemmin suunnitelleet uuden Isisin vastaisen rintaman avaamista alueelle. Turkin ulkoministeri kertoi maanantaina, että maat aloittavat pian laajat ilmaiskut Isisin taistelijoiden häätämiseksi Turkin rajan lähistöltä.

Syyrian konfliktissa on kuollut runsaan neljän vuoden aikana yli 240 000 ihmistä. Konflikti on paisunut useiden rintamien ja eri ryhmittymien väliseksi sodaksi.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (5)

Vanhimmat ensin
Vastaa
jermu
käytännön toteutus
Moi!!!!...nimi merkki kanelta hyvä ehdotus...mutta...itse en kyllä keksi mitään käytännön keinoja estämään aseiden virtaa..

Mutta odotan kovasti ehdotuksia keinovalikoimasta ja niiden toteuttamisen jälkeen olemme viisaampia...mutta sitä päivää ei koskaan kukaan tule näkemään.....
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kane
Valtava
Euroopalle tulisi siirtolaisuutta halvemmaksi ja helpommaksi estää kaikenlainen aseiden ja asetarvikkeiden kulku Syyriaan, ilmansuunnasta riippumatta. Konfliktit kuivuisivat ja tavalliset ihmiset voisivat ottaa arjen jälleen haltuunsa. Jokainen asekuljetus seis nyt, ja pian siellä ei ole millä tappaa. Riittääkö kantti?

Raha ratkaisee
Vast: Valtava
Oletko nähnyt leffan "Lord of War"? Pohjautuu tositapahtumiin. Asekauppa ei lopu; syy ilmenee elokuvassa. Ja jos muistat hutujen ja tutsien välistä taistelua; ihmisen saa hengiltä pelkällä viidakkoveitselläkin. Ei tarvita kuin tarpeeksi lössiä niitä veitsiä käyttämään. "Hotelli Ruanda"-niminen elokuva oli järkkyä katsottavaa, mut suosittelen silti, koska pohjautui sekin tositapahtumiin ja antaa käsityksen siitä, mitä ISIS parhaillaan puuhaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei riitä
Vast: Valtava
Ei riitä kantti. Venäjä on ydinasevaltio eikä Euroopalla ole rahkeita sen asekuljetusten pysäyttämiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
nii
Vast: Valtava
eikä EUn valta ulotu minnekään Bosborinsalmaan ja Kreikan saariston alueelle, kansainvälisiä merireittejä kun ovat, aseita kyllä tulee virtaamaan edelleen Venäjältä Assadille..eikä varmaan Israelilla ja USAllakaan hirveesti intoa olis päästää Isisiä valtaan Syyriassa..