Uutiset

Soini ja Terho eivät kommentoi puolueen kritisoijista koottua listaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo puoluetoimiston työntekijän Matti Putkosen vastaavan itse häntä koskeviin kysymyksiin.

- En alennu sellaiselle keskustelun tasolle, jossa kysellään, onko joku ollut liikaa auringossa vai ei, Soini viestitti STT:lle tekstiviestillä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman epäili aiemmin päivällä elokuun helteen pehmittäneen Putkosen pään.

Matti Putkonen julkisti tänään nimilistan, johon listattuja henkilöitä hän syytti siitä, että he jatkoivat perussuomalaisten "panettelua ja solvaamista" vielä KRP:n päätöksen jälkeen.

Keskusrikospoliisi ei aloittanut esitutkintaa Immosen Facebook-kirjoituksesta.

Putkonen nimeää listalla 13 poliitikkoa, tutkijaa ja median edustajaa, jotka "kiihottivat kansalaisia ja mediaa uhkaaviin vihapuheisiin".

- Haluamme näiltä henkilöiltä vastauksen seuraavaan kysymykseen: ymmärrättekö mitä toimintanne tekee yhteiskuntarauhalle, Putkonen sanoi.

Putkonen käytti monikkomuotoa "haluamme" ja esitti listan puoluetoimiston tilaisuudessa. Hän sanoo kuitenkin päättäneensä itse listalla olleet nimet. Hänen mukaansa puoluejohto ei ollut myöskään tietoinen siitä, että jonkinlainen nimilista on tulossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho sanoi Savon Sanomille, että lista on täysin puoluetoimiston tuottama, eikä hän kommentoi sitä, koska ei tunne yksityiskohtia.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo vastasi STT:lle illalla tekstiviestillä, että hänellä ei ole asiaan kommentoitavaa.

- Putkonen vastatkoon itse ja onkin jo näköjään vastuun listasta ottanut, hän kirjoitti.

"Poikkeuksellista Suomessa"

Lista perussuomalaisia kritisoineista henkilöistä on Turun yliopiston erikoistutkijan Erkka Railon mielestä täysin poikkeuksellinen suomalaisessa politiikassa.

- On asiatonta, että hallituspuolueen jäsenet keräävät listaa siitä, ketkä heitä ovat kritisoineet. Politiikassa täytyy tottua siihen, että kielenkäyttö on aika kovaa.

Railo arvelee, että perussuomalaiset yrittävät manööverillään kohdistaa huomion pois itselleen kiusallisesta tilanteesta.

- Tässä on yrityksenä vaihtaa keskustelunaihetta.