Kolmesta viiteen potilasta.
Se on määrä, jonka apulaisylilääkäri Marjo Parkkila-Harju pystyisi ottamaan vastaan nykyisten lisäksi joka päivä, jos tietojen etsiminen potilastietojärjestelmistä olisi sujuvaa.
Jokapäiväisiä tilanteita ovat esimerkiksi sellaiset, että perusterveydenhuollossa työskentelevän Parkkila-Harjun pitää päästä käsiksi potilaasta erikoissairaanhoidossa kirjattuihin tietoihin.
– Tiedot eivät näy automaattisesti. Jos potilaalla on vaikkapa paljon kirurgikäyntejä, joutuu etsimään pitkään sitä oleellista käyntiä, Helsingin Pitäjänmäen terveysasemalla työskentelevä Parkkila-Harju sanoo.
Parkkila-Harju käyttää potilastietojen katsomiseen kolmea tai neljää eri tietojärjestelmää laskentatavasta riippuen. Järjestelmät ovat hänen mukaansa paitsi monimutkaisia myös hitaita. Aikaa kuluu esimerkiksi reseptien kirjaamiseen tai laboratoriotulosten katsomiseen.
– Kymmeniä minuutteja päivässä kuluu pelkkään odotteluun, Parkkila-Harju kertoo.
Hänen mukaansa potilasturvallisuuden kannalta olisi erityisen tärkeää, että eri organisaatiossa määrätyn lääkityksen perusteet löytyisivät sujuvasti.
– Olisi todella tärkeää saada helposti tieto siitä, miksi jokin lääkitys on muutettu tai lopetettu, Parkkila-Harju sanoo.
Jopa 600 lääkärin työpanos hukkaan
Parkkila-Harju ei ole kokemuksineen yksin. Viime vuonna Lääkärilehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että kolme neljästä lääkäristä koki toisessa organisaatiossa kirjatun potilastiedon saamiseen kuluvan liikaa aikaa. Laajassa tutkimushankkeessa lääkäreiden antama kouluarvosana potilastietojärjestelmille jäi alle seitsemän.
Lääkäriliiton arvion mukaan tietojärjestelmien hitaaseen toimintaan tuhlautuu Suomessa jopa 600 lääkärin työpanos.
Liiton tutkimuspäällikön Jukka Vänskän mukaan Suomessa käytössä olevien potilastietojärjestelmien kenttä on todella sirpaloitunut. Niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella on käytössä lukuisia toisistaan eroavia järjestelmiä. Tilannetta mutkistaa sekin, että samoja järjestelmiä on kehitetty eri kunnissa eri suuntiin.
Vänskän mukaan kunnat ovat hankkineet ja kehittäneet tietojärjestelmiä omista lähtökohdistaan eikä kokonaisuutta ole mietitty.
– Järjestelmätoimittajat ovat kehittäneet kilpailevia järjestelmiä erilaisten vaatimusten pohjalta. Varmasti myös osto-osaamisessa on ollut puutteita, Vänskä sanoo.
Monimutkaisuus nostaa hintaa
Potilastietojärjestelmiä tutkinut Aalto-yliopiston tutkijatohtori Johanna Kaipio sanoo, että yhteistyö järjestelmien kehittäjien ja varsinaisten käyttäjien välillä on ollut liian vähäistä.
– Usein kehitystyössä käyttäjiä edustavat hallinnon ihmiset, jotka eivät tee rivilääkärin tai -hoitajan työtä, Kaipio sanoo.
Potilastietojärjestelmien yhteydessä on usein ihmetelty niiden korkeaa hintaa. Esimerkiksi Helsingin seudulle suunnitteilla olevan Apotti-järjestelmän hinta-arvio on liikkunut sadoissa miljoonissa euroissa.
Kaipion mukaan hinta selittyy sillä, että järjestelmät ovat todella suuria ja monimutkaisia.
– Yliopistolla insinöörikollega ihmetteli, että miten potilastietojärjestelmä voi olla niin erityinen vaikkapa kaupan kassajärjestelmään verrattuna. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole sisäistänyt sitä, kuinka valtava tietomäärä terveydenhuollossa liikkuu, Kaipio sanoo.
TS–STT
