Uutiset

Immonen vastaa kohuun: ”En näe kirjoituksessani mitään väärää”

Korkean tason poliittisen myräkän some-päivityksellään nostattanut perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ei hätkähdä arvostelusta.

Lännen Medialle asiaa maanantaina kommentoinut Immonen sanoo, ettei näe kirjoituksessaan edelleenkään mitään väärää ja kertoo seisovansa sanojensa takana.

Hän ihmettelee niitä, jotka pitävät hänen Facebook-päivitystään väkivaltafantasiointina.

– Saa olla aika vainoharhainen ja kärsiä suhteellisuudentajun puutteesta, mikäli lukee tuon facebook-päivitykseni joksikin väkivaltafantasioinniksi, Immonen toteaa.

Oululaisedustaja kokee joutuneensa poliittisen ajojahdin kohteeksi.

– Tämä tapaus on keinotekoisesti valtamedian ja vastustajieni toimesta kokoon kyhäämä poliittinen ajojahti maassa, jota "demokratiaksi" kutsutaan, hän toteaa.

Immonen kiistää, että hänen some-päivityksensä viime perjantaina olisi ajoitettu tarkoituksellisesti Norjan Utöyan joukkomurhan vuosipäivään.

– Joka päivä on jokin historiallinen vuosipäivä. Tietenkään päivitykselläni ei ole mitään tekemistä Breivikin kanssa, hän toteaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Immonen ei ole hermostunut odotettavissa olevasta eduskuntaryhmän käsittelystä.

– Mielestäni on vain hyvä asia, että tulemme käymään tästä asiasta keskustelun ryhmässämme, hän toteaa.

Kohu sai alkunsa, kun Immonen julkaisi viime perjantaina some-päivityksen, jossa hän kertoi haaveilevansa vahvasta valtiosta, joka voittaisi painajaisen nimeltä monikulttuurisuus.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeriAlexander Stubb (kok) ovat tuominneet Immosen monikulttuurisuusajatukset.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaSampo Terho pitää Immosen kirjoituksia ylilyönteinä. Opposition edustajat ja tutkijat ovat vaatineet perussuomalaisten puheenjohtajaa, ulkoministeri Timo Soinia ottamaan asiaan kantaa.

Immosen kansallismielisyyttä hehkuttava lausunto jakaa myös perussuomalaisia.

LM–MIRJA NIEMITALO

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (50)

Vanhimmat ensin
Vastaa
ääänestäjä
en ihmettele
Perussuomalaisten penaalissa eivät tunnetusti ole ne terävimmät kynät.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Liiankin terävä kynä
Vast: en ihmettele
Kynä taisi olla nyt erittäin terävä, kun tällaisen haloon nosti.
Vastustajat taitavat vaan olla kesäterässä, kun vieläkään ei
monikulttuuristamisen perusteluja ole esitetty - pelkkää protestia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
a k k
Vast: en ihmettele
Totta, kukaan ei oe vielä kertonut MIKSI se multikulti olisi positiivinen asia. Kirjoituskin vain on YMMÄRRETTY rasistiseksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
lukija
Vast: en ihmettele
Persuilla näitä ihmepoikia riittää. paljon kertoo sekin, ettei Immonen edes näe mitään väärää kirjoittelussaan. Ja Soini senkun antaa kaiken tämän tapahtua. Olenkin miettinyt, kumpi heistä oikeastaan on Immosen kirjoittelun takana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Monitotuuden puolustaja
Vast: en ihmettele
Ei mitään tarvitsekaan esittää sillä meillä on taas vain yksi totuus. Kekkosen aikana oli politiikassa olemassa vain yksi totuus ja nyt meillä on tässä monikulttuurisuudessa jälleen vain yksi totuus. Muut kuin tämän totuuden julistajat ovat toisen luokan kansalaisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Liiankin terävä kynä
Vast: en ihmettele
Sananvapaudessa on semmoinen piirre, että sana on vapaa.
Aivan, pelkät vastalauseetkin ovat sananvapautta, mutta
perusteluja monikulttuuristamiselle ei edelleenkään kuulu.
Niistä olisi hyvä keskustella, jos niitä olisi avoimesti täällä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pitkä-Jussi
Nyt siis Timo ihan oikeasti
Kerropa nyt, Timo, ihan ilman mitään poliitikon kiertelyitä ja kaarteluita, onko sinulle ihan ok, että puolueessasi on Olli Immosen kaltaisia ihmisiä.
Siis yhdellä sanalla: kyllä vai ei?

Eihän tässä nyt muuten ole enää mitään järkeä, jos meillä on hallituksessa puolue, jonko puheenjohtaja ei suostu kertomaan, millä asialla hänen puolueensa oikein on.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
MAURI
Vast: Nyt siis Timo ihan oikeasti
Saksassa AfD hajosi pegidasiiven vallattua puolueen.Pitkän päälle nämä etnonationalistit saavat eniten tuhoa heitä ymmärtäneiden riveissä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
a k k
Vast: Nyt siis Timo ihan oikeasti
Entäs S-L Anttila, joka juuri viime viikolla vaati rajua veronkorotusta? Miksi et vaadi sieltä seityksiä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Irmeli
Kansankiihoitustako???
En minä kiihoittunut mitenkään Immosen kirjoituksesta.
Yksi mielipide muiden joukossa.
Myrsky cappuzzino-kupissa.
Tekopyhää asioiden paisuttelua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
peejiiäm
Vast: Kansankiihoitustako???
"Tekopyhää asioiden paisuttelua." Ja varsinkin kun media rientää hetimiten kysymään kommenttia vasemmistodemarilta Erkki Tuomiojalta...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
PA
Vast: Kansankiihoitustako???
"media rientää hetimiten kysymään kommenttia vasemmistodemarilta Erkki Tuomiojalta..."

Ainahan media on näin toiminut. Nykyään media seuraa somea asian tiimoilta ja sieltä valitaan henkilöitä kommentoimaan. Immonen olemalla viikonlopun hiljaa kasvatti vain myllyä asian ympärillä.
Niin tai näin, Immonen sen teksin julkaisi, varmasti tiesi mitä tuleman pitää, itseään on syyttäminen kohusta..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Selfiekeppi
Ruma kupla
Monikulttuurisuus on ruma kupla. Ei mulla muuta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tt
Vast: Ruma kupla
Hänellä on monikuulturinen vaimo, miks siitä ei ollu mitään juttuja
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää