Pääsiäinen sulkee lähes kaikki kaupat
Pääsiäinen sulkee kauppoja, pankkeja ja posteja. Torstaina kaupat saavat olla auki tavallisesti.
Pitkänäperjantaina ja sunnuntaina suurin osa kaupoista on kiinni. Lauantaina pienet kaupat saavat olla auki vapaasti ja isommat kello 7–18. Maanantaina isot marketit ovat kiinni, mutta pienemmät lähikaupat saavat toimia neljä tuntia kello kahdeksan ja kahdeksantoista välillä.
Aukiolorajoitukset eivät koske kioskeja, huoltoasemia ja haja-asutusalueiden kauppoja.
Alkon ovet pysyvät kiinni perjantaista maanantaihin. Torstaina Alkon myymälät ovat auki iltakahdeksaan asti.
Pajunkissa tieapuna
Pankkien konttorit sulkevat ovensa pääsiäiseksi jo kiirastorstaina kello 13. Konttorit ovat auki normaalisti seuraavan kerran tiistaina.
Postin myymälät palvelevat kiirastorstaina kello 18:aan asti. Sen jälkeen suurin osa posteista on pääsiäisen ajan kiinni, mutta esimerkiksi Helsingin pääposti palvelee lauantaina kello 10–16.
Pulaan joutuneita autoilijoita auttavat pääsiäisenä Autoliiton tiepalvelun vapaaehtoiset. Apua saa Operaatio Pajunkissan maksullisesta puhelinnumerosta 0200 8080.
VR on lisännyt junia pääsiäisliikenteeseen. Kiirastorstaina junat kulkevat perjantain aikataulujen mukaan. Perjantaina suurin osa junista kulkee sunnuntaiaikataulujen mukaan.
Torstai on menoliikenteen vilkkain päivä. Paluuliikenteessä vilkkainta on maanantaina.
Kaukobussiliikenteessä on runsaasti poikkeuksia. Osa vuoroista jää ajamatta. Matkahuolto kehottaa tarkastamaan aikataulut verkkosivuiltaan.
TS–STT