Boko Haram mestasi ihmisiä vaalien alla
Afrikan runsasväkisimmässä maassa Nigeriassa piti lauantaina valita presidentti ja parlamentti, mutta näin ei käynyt. Teknisten ongelmien takia osassa maata vaaleja joudutaan jatkamaan vielä sunnuntaina.
Myös väkivalta sävytti Nigerian vaalipäivää, varsinkin maan koillisosassa. Ainakin seitsemän, joidenkin tietojen mukaan toistakymmentä, sai surmansa ilmeisesti ääri-islamistisen Boko Haram -liikkeen asemiesten hyökkäyksissä.
Boko Haram torjuu demokratian islamin vastaisena. Järjestön johtaja Abubakar Shekau on uhannut tappaa äänestämään menevät nigerialaiset.
– Emmekö me käskeneet teidän pysyä kaukana äänestyspaikoista, asemiehet olivat huutaneet erään vaaliviranomaisen mukaan.
Boko Haramin epäillään myös mestanneen yli 20 ihmistä Buratain kylässä Koillis-Nigeriassa perjantaina, vaalipäivän aattona. Lisäksi asemiehet olivat sytyttäneet palamaan ihmisten koteja, kertoi alueen parlamentaarikko uutistoimisto AFP:lle.
Myös läheisen sairaalan sairaanhoitaja kertoi, että hoitoon tulleet ihmiset olivat kertoneet mestauksista.
Jonathanin ja Buharin taisto
Vaalipaikoilla oli nyt ensi kertaa käytössä teknisiä laitteita, joilla voidaan lukea biometrisiä äänestyskortteja. Maan vaalikomissio oli toivonut, että näin voitaisiin estää edellisvaaleissa esiintynyttä vaalivilppiä.
Aivan moitteettomasti uusi tekniikka ei toiminut, ja esimerkiksi nykyinen presidentti Goodluck Jonathan vaimoineen joutui poistumaan äänestyspaikalta ulos odottamaan kortinlukijassa ilmenneen vian korjaamista. Lopulta presidentti palasi takaisin ja käytti tunnistautumiseen vanhaa manuaalista järjestelmää.
Ongelmien takia vaalikomissio myönsi äänestykselle jatkoajan osassa maata.
Presidentinvaaleissa on mukana 14 ehdokasta, mutta vahvimmin virkaa tavoittelevat nykyinen presidentti Goodluck Jonathan sekä entinen asevoimien päällikkö ja entinen presidentti Muhammadu Buhari.
Parlamenttivaaleissa on mukana 28 puoluetta ja yli 2 500 ehdokasta. Parlamenttiin valitaan 469 jäsentä.
Presidentinvaalista odotetaan tiukkaa vääntöä Jonathanin ja Buharin kesken. Jonathanin osakkeita on laskenut etenkin se, etteivät turvallisuusviranomaiset ole pystyneet vastustamaan tarpeeksi tehokkaasti Boko Haramia.
TS–STT