Uutiset

MT: Sipilä haluaa yhteiskuntasopimuksen ennen uutta hallitusta

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa haluavansa aikaan laajan yhteiskuntasopimuksen mahdollisimman pian eduskuntavaalien jälkeen.

- Työelämän uudistuksista pitää sopia heti, mieluiten ennen hallituksen muodostamista. Se vaikuttaa kokonaisuuteen ja uskoon siihen, kuinka pääsemme kahden prosentin kasvu-uralle, Sipilä sanoo lehdelle.

- Tämä on uskottavuuskysymys, kun mietitään, tehdäänkö investointeja Suomeen vai muualle.

Hän haluaa samaan pöytään puolueet, työnantajien ja työntekijöiden edustajat sekä yrittäjät - ja metsäasioiden vuoksi myös MTK:n.

Sipilän mukaan neuvoteltavina olisivat esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaaminen, työaikapankit, koeajan pidentäminen neljästä kuuteen kuukauteen ja työeläkemaksun väliaikainen alentaminen kahdella prosentilla.