Uutiset

Neljän pyyntipäivän aikana on kaadettu 12 sutta

Arkistokuvaa Ruotsin susijahdista 2013.  AFP

Tällä viikolla alkaneessa suden kannanhoidollisessa metsästyksessä on saatu tähän mennessä saaliiksi 12 sutta.

Suomen riistakeskuksen mukaan Kainuussa on kaadettu kuusi sutta, joista neljä Kuhmossa, yksi Sotkamossa ja yksi Kajaanissa.

Perhossa Pohjanmaalla on saatu kiinni kaksi sutta. Pohjois-Karjalassa on saatu saaliiksi kaksi sutta, joista toinen Ilomantsissa ja toinen Enossa.

Varpaisjärvellä Pohjois-Savossa on kaadettu yksi susi. Samoin yksi susi on pyydetty Oulun lupa-alueella.

Jahdissa saa pyytää yhteensä 19 sutta.

Riistakeskus myönsi 24 poikkeuslupaa, mutta Hämeenlinnan ja Turun hallinto-oikeudet kielsivät välipäätöksillään yhteensä viiden suden pyynnin Pohjois-Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Kaikista poikkeusluvista valitettiin hallinto-oikeuteen, mutta kaikkia valituksia ei ole ehditty käsitellä.

Sudenpyynnin poikkeusluvat ovat voimassa maaliskuun puoleenväliin saakka.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (14)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Susikanta liian iso!
Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
Susia sokeasti rakastaville vinkki; siirretään muutama sata yksilöä Aurajoen varteen, niin tiedätte miltä tuntuu, kun lapset pelkäävät koulumatkalla!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maaseudulla olen kasvanut mut en pelännyt
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
Mistä syystä lapset pelkää? Koska vanhemmat on pelotelleet ja vielä ihan turhaan. Susi ei syö ihmisiä. Jos ihmiset antaa karjan harhailla ilman valvontaa tai jättää koiran ulos yöksi, sehän on kuin kutsuis suden kylään. Ja sitte ihmetellään pihasusia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tappaa ne
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
"Susi ei syö ihmisiä"

Kyllä sudet tappaa ihmisiä lähes vuosittain ympäri maailmaa, eikä nämä suomen sudet ole mikään geneettinen poikkeus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Maaseudulla..
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
No voi taivas sentään. Montako ihmistä nämä meikäläiset sudet on syöneet? Jossain "ympäri maailmaa" on vähän erilaiset olosuhteet kun meillä, ei oikeen voi verrata. Heitä nyt jokunen todistettu tapaus, jossa susi on syönyt ihmisen. Euroopassa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koirakanta on liian iso!
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
Kuinka moni koira tappaa vuosittain lapsia maailmassa? Entä kuinka moni koira on tappanut ihmisen Suomessa esim. 20 vuoden aikana? Miten kukaan uskaltaa päästää lapset kouluun aluiella jossa on koiria? Todennäköisyys kuolla koiran kuin suden tappamaksi Suomessa on tuhansia kertoja suurempi. Vähän suhteellisuudentajua ja matematiikkaa niin eiköhän elämä helpotu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Metsänainen
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
Lopettakaa hyvät ihmiset se susien vahinkojen vertaaminen koiran aiheuttamiin vahinkoihin...jos ruvetaan miettimään muita uhkia niin niitä nyt on namusedästä autoihin asti.Nyt puhutaan susista..aina se menee tuonne koira sitä,koira tätä puolelle...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Et maar hyysää yhtä kyytä kotonas
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
"Metsänainen", oletko funtsinut miksi verrataan suden aiheuttamia miestappioita koiran aiheuttamiin? Eikö ole loogista. Susia pyörii nurkissa jokaunen, eivätkä ne käy ihmisen kimppuun. Koiria on ihan sairaasti ja ne tappaa ihmisiä, varsinkin pieniä lapsia. Etkö tosiaan huomaa ristiriitaa susifobian ja jalostettujen koirien aiheuttamien kuolonuhrien välillä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Metsänainen
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
"Ei maar..."Joo,kyllä tiedän koirien aiheuttamat vahingot...kaikki tietää.niistä on ollut lehdissä ihan riittävästi..tosin pieni on sekin prosentti koirista jotka ihmisen päälle hyökkää,ottaen huomioon koirakannan suuruuden...mutta miksi tämä susikeskustelu kääntyy aina koira sitä..koira tätä väittelyyn?Korostan vielä,että tiedetään koirien aiheuttamat vahingot...eikö susien suojelijat pysty millään muulla tavalla kantaansa puolustamaan,kun kääntämällä aiheen aina johonkin isompaan uhkaan,niitä nyt maailmassa piisaa....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
"mutta miksi tämä susikeskustelu kääntyy aina koira sitä..koira tätä väittelyyn?"

Vastaus on hyvin yksinkertainen. Susivihan rinnalla kulkee aina myös koiraviha. Sitä ei vain aina huomaa niin helposti koska se kulkee ikään kuin susivihan siivellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Täh?
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
Metsänainen siis tietää että todennäköisyys tulla koiran tappamaksi on tuhansia kertoja suurempi kuin suden. Silti mielestäsi lasten pitää pelätä sutta muttei koiraa. Missä logiikka?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Metsänainen
Vast: Muuttakaa kettutytöt edes viikoksi maaseudulle!
Arvoisa"täh"Olenko jossain vaiheessa kirjoittanut että lasten pitäisi pelätä susia?En oikein tykkää,että mielipiteitäni vääristellään,et muuten ole ensimmäinen...En pelkää susia,en pelottele lapsiani susilla...Mielipiteeni susien vähentämiseen pohjautuu pelkästään faktoihin.Asun alueella jossa on suomen suurin susikanta...Sudet vierailevat pihoilla ja ovat tappaneet yksin tänä syksynä jo kymmenkunta metsästyskoiraa..älkää nyt hyvät ihmiset kirjoittako,että pitäkää koiristanne parempaa huolta,jos ette tiedä mitään metsästykoiraharrastuksesta.Emme tietenkään laita koiriamme alueille joissa tiedämme olevan susia,mutta alueet jotka luulimme olevan turvallisia eivät nykyään ole enää turvallisia..Tässä mielipiteeni:Susia pitää vähentää,niitä on liikaa.Ei kuulu suden luontaiseen käyttäytymiseen tulla "metsälle"ihmisten pihoille..niistä on tullut röyhkeitä ja normaali ihmisarkuus on hävinnyt(eikä ole kysymys mistään salametsästyksestä,että alfapari on ammuttu ja muu lauma ei osaa metsästää ilman niitä...huuhaata!)...niitä on vaan yksinkertaisesti liikaa..voisin kertoa kymmeniä esimerkkejä täältä..Ymmärrän toisaalta myös suojelijoiden kannan.Susi on söpö metsänhauva ja jalo petoeläin,mutta kohtuus kaikessa..eihän ne saa levitä niin,että ne pihoilla pyörivät..ei ikinä täällä ole ollut tälläista tilannetta.On toki joskus mennyt koiria suden suuhun,mutta ei tässä mittakaavassa kuin nyt..ehkä on joskus ohikulku matkalla susi mennyt talon pihan läpi,mutta ei koskaan ennen laumat vieraile pihoilla jatkuvaan niin kuin nyt...joko ymmärrät kantani?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jep
oikeuslaitos
Mitkä olivatkaan Hämeenlinnan ja Turun hallinto-oikeuksissa täytäntöönpanokiellosta päättäneiden tuomareiden puoluekannat? Vihr?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
...
Onko nyt hyvä mieli?
On se hyvä, että on nyt sitten kannanhoidollista metsästystä. Onhan se noin 200 yksilöä aivan ylisuuri määrä. Ja eihän tämä tietystikään johdu siitä, että nämä ihanat susivihaajat kielloista huolimatta ovat tappaneet susia niin paljon kuin ovat ehtineet.

"virallisesti"
Vast: Onko nyt hyvä mieli?
Mahtaisiko niitä susia olla vähän tilastoitua enemmän, kuin noinkin helposti löytyy ja kaatuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.