Turustakin löytyi korttien kopiointilaite
Turusta ja Tampereelta on poliisin mukaan löydetty pankkikorttien kopiointilaitteita. Ne olivat huoltamoketjujen itsepalvelupisteissä eli niin sanotuilla kylmäasemilla.
Turussa kopiointi- eli skimmauslaite oli asennettu maksupäätteeseen Kärsämäentien Shellille. Se oli siellä tiistaina 24. helmikuuta kello 9-16.18.
Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapausta.
Tampereella vastaava laite oli asennettu Lielahden Shell Express -kylmäasemalle. Se oli ollut paikallaan maanantaista tiistaihin eli 23.-24. helmikuuta.
Asia on paljastunut, kun asiakkaan kortti on jäänyt jumiin kortinlukijaan. Kylmäaseman henkilökunta on todennut noin kello 18, että maksupäätteessä oli ylimääräisiä osia.
Skimmauslaite on ollut asennettuna erittäin huomaamattomasti käyttäen muun muassa valenäppäimistöä. Poliisi pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että korttien tietoja olisi ehtinyt päätyä rikollisten haltuun, sillä data jäi koneeseen ja päätyi poliisille.
Jos kyseisillä asemilla korttia käyttänyt huomaa myöhemmin tiliotteellaan väärinkäytöksiä tai pankki ottaa häneen yhteyttä asiassa, poliisi pyytää ilmoittamaan tapahtuneesta lähimmälle poliisiasemalle tai asiaa tutkivaan poliisilaitokseen.
TS