Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck hyppäsi hyiseen avantoon
– Tämä taisi olla huono idea, nauratti vaatteitaan riisuva Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck yleisöä, ennen kuin pulahti hyiseen avantoon Oulussa.
Oreck avasi keskiviikkona iltapäivällä toista kertaa järjestetyn kasvuyrittäjätapahtuman Polar Bear Pitching. Päällään hänellä oli uimashortsit ja lomamatkalta Meksikosta ostettu kesäpaita. Päässä oli amerikkalaiseen tapaan tietenkin lippalakki.
Idea on, että startup-yrittäjät ja vähän kokeneemmatkin pitävät markkinapuheen avannossa. Puhe kestää täsmälleen niin kauan kuin puhuja pystyy olemaan avannossa.
Voimamiehenä tunnettu Oreck vakuutteli yleisölle ennen avantoon menoa, että "se on juuri niin lämmintä kuin kuvittelet".
Suurlähettilään hissipuhe oli varsin ytimekäs ja lyhyenlainen hänen toivottaessaan sisua ja onnea tapahtumalle ja yrityksille.
– Tämä saa ihmisen todella kutistumaan, hän totesi seisoessaan vedessä puolivartaloa myöten.
Viiltävästä tuulesta huolimatta hän vakuutti olevansa iloinen. Avannosta lämpimään paljuun siirtynyt suurlähettiläs ei ollut ensimmäistä kertaa avannossa.
Helsingissä saunaseuraan kuuluva suurlähettiläs saunoo lähes viikoittain ja pyrkii käymään myös avannossa mahdollisimman usein. Hän kertoi kastautuvansa tavallisesti kaulaa myöten, mutta tällä kertaa vain puolivartaloon, sillä edellisestä avantouinnista on hieman aikaa.
Hyväntuulinen suurlähettiläs jakeli paljusta auliisti haastatteluja ja antoi neuvoja, mitä suomalaisten pitäisi tehdä pärjätäkseen maailmanmarkkinoilla.
Suurlähettilään keskeinen viesti on, että suomalaisten pitää olla joustavampia ja rohkeampia. Pelkkä hyvä tuote ja osaaminen ei riitä, vaan sen on vastattava asiakkaiden tarpeisiin.
Aiemmin aamulla bisnestilaisuudessa puhunut Oreck muistutti, että Yhdysvaltain markkinoilla ei riitä, että osaa puhua englantia. On osattava puhua myös kulttuuria, ja tässä on suomalaisilla paljon tekemistä.
LM–MIRJA NIEMITALO