Ranta-asukkaat huolissaan Talvivaaran purkuputkesta
Nuasjärven jäällä Sotkamossa nähtiin keskiviikkona huolestuneita ilmeitä.
Ilmeet eivät ole johtuneet heikoista pilkkikeleistä, vaan Talvivaaran konkurssipesän suunnittelemasta purkuputkesta.
Ranta-asukkaat pääsivät Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (avi) maastokatselmuksessa esittelemään ranta-alueita ja kertomaan huolensa suoraan lupapäätöksen tekeville virkamiehille.
Pekka Schroderuksen perheen kesämökki sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla, ja matkaa omakotitalolle on vain kilometri.
– Mitä tapahtuu tällekin matalalle rannalle, jos putki tulee tuonne vähän matkan päähän. Lapset ja lapsenlapset viettävät mökillä paljon aikaa kesäisin. Miten niitä enää uskaltaa uimaan päästää, jos putki laskee likavedet tuonne viereen? Pekka Schroderus ihmetteli.
Huolta kannettiin myös rantaomaisuuden arvosta, jos konkurssipesä saa luvan purkuputkelle. Alueen vakituiset ja mökkiasukkaat ovat ilmoittaneet hakevansa keskimäärin 100 000 euron korvauksia purkuputken rakentajalta, mikäli lupa myönnetään.
Nuasjärven alueen rantatonteista on kauppa käynyt vilkkaasti aivan viime vuosiin saakka.
– Tuossa meidän naapurissa on ollut mökki pian pari vuotta myytävänä. Takavuosina jo pelkkä huhu mökin myynnistä Nuasjärvellä sai ostajat liikkeelle, Schroderus kertoi.
Avi on luvannut päätöksen purkuputken lupahakemuksesta huhtikuun loppuun mennessä. Talvivaaran konkurssipesä on jo hankkinut maa-alueita omistukseensa suunnitellutta putkilinjaukselta ja aloittanut omalla riskillään alustavia töitä purkuputken rakentamiseksi.
TS–STT