Uutiset

American Sniper -elokuvan päähenkilön ampuneelle miehelle elinkautinen

American Sniper -elokuvan päähenkilön ampunut teksasilaismies on tuomittu elinkautiseen vankeuteen Yhdysvalloissa. Eddie Ray Routh, 27, ampui entistä tarkka-ampujaa Chris Kylea ja tämän ystävää helmikuussa 2013 ampumaradalla Teksasissa.

Kyle oli entinen Yhdysvaltain armeijan sotilas. Hän ampui Irakin sodassa tiettävästi 160 vihollista ja häntä on kutsuttu Yhdysvaltain parhaimmaksi tarkka-ampujaksi.

Clint Eastwoodin ohjaama elokuva American Sniper kertoo Kylen vuosista Irakissa. Se oli viime viikonloppuna ehdolla kuuden Oscar-palkinnon saajaksi.

Puolustuksen mukaan Routh, entinen merivoimien sotilas, kärsi skitsofreniasta. Routh itse kertoi kärsivänsä myös traumanjälkeisestä stressihäiriöstä.