Uutiset

Valiokunnassa ratkaiseva sote-käsittely

Kuvassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula ja jäsen Hanna Tainio.  Lehtikuva / Seppo Samuli

Jännitysnäytelmä sosiaali- ja terveyspalveluiden hallintouudistuksesta jatkuu jälleen tänään.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta arvioi tämänpäiväisessä kokouksessaan, onko hallituksen esitystä mahdollista muokata siten, että se täyttäisi perustuslain vaatimukset.

Perustuslakivaliokunta edellytti viime viikolla antamassaan lausunnossa, että lakiesitystä pitää muuttaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu viikonlopun aikana mallia, joka täyttäisi perustuslain vaatimukset.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta aloittaa mallin käsittelyn iltapäivällä.

Etenemismahdollisuuksia voisi perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan olla esimerkiksi maakunnallisella mallilla. Siinä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vastaisivat itsehallinnolliset alueet, joilla olisi verotusoikeus. Niiden päättäjät valittaisiin välittömillä vaaleilla.

Mahdollisena on pidetty myös mallia yksitasoista kuntayhtymästä. Kaavaillun kahden sijasta jokainen kunta kuuluisi vain yhteen kuntayhtymään. Kolmantena mahdollisuutena on, että valtio ottaisi järjestämisvastuuta.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Haukotus
Valiokunnassa ratkaiseva sote-käsittely
Ja kuinkas mones ratkaiseva käsittely tämä taas onkaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ss
Vast: Valiokunnassa ratkaiseva sote-käsittely
Parempi olisi jos ei menisi läpi äänestyksen, koska sitä on rukattu moneen kertaan siitä alkuperäisestä mallista, joka oli Kataisen ja Urpilaisen malli, jossa kunnat olivat palvelujen tuottajina.
Tällä hetkellähän porvarithan ovat muuttaneet Sote-uudistuksen yksityistämisen suuntaan, jossa yksityisillä yrityksillä on mehevä osuus palvelujen tuottajina ja kunnat kelpaavat vain maksajiksi ja kokoomuksen ja keskustan laareihin sataa miljardeja taas ja veronkierto sen kun jatkuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HH
Sotkua sotkun jälkeen
Sote sotku on jo niin syvällä pois itse asiasta, että on ehdottomasti pakko aloittaa täysin alusta. Tehtävä jää näin ollen seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle. Toivottavasti nämä vanhat poliitikot jäävät pois eduskunnasta ja hallituksesta, jotta Suomen asiat saadaan kokonaisvaltaisesti järjestykseen. Katainen, Stubb ja kumppanit eivät kyenneet muuhun kuin kikkailuihin, valehteluihin ja omien etujen ajamisiin.