Uutiset

Pelkonen twiittasi oluesta jo viikko sitten

Kuvankaappaus kokoomuksen kansanedustajan Jaana Pelkosen twitter-tilistä.

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen kirjoitti yhteisöpalvelu Twitteriin keskustan alkoholilinjauksesta jo 1. helmikuuta.

Tuolloin vain pieni joukko Twitter-käyttäjiä reagoi helmikuussa 2013 päivättyyn julkaisuun, jossa esiteltiin puolueen alkoholia koskevia linjauksia.

Asiasta tuli mediatapahtuma vasta, kun viihdelehti Stara uutisoi saman asian. Sekä Pelkonen että Staran päätoimittaja Jocka Träskbäck kiistävät olleensa asiasta yhteydessä.

Kokoomuslaisista muun muassa pääministeri Alexander Stubbin lehdistöavustaja Pete Pokkisen osallistui heti vilkkaasti asiasta sosiaalisessa mediassa virinneeseen keskusteluun.

Kuusi tuntia Staran jutun julkaisun jälkeen kokoomuksella oli jo valmiina mainostoimistonsa kampanjatyyliin laadittu vastamainos: ”Jotain tolkkua holhoamiseen. Näpit irti keppanasta.”

Träskbäckin mukaan Staran toimittaja sai asiasta vihjeen viime viikonloppuna keskustan eduskuntavaaliristeilyllä.

– Vihje tuli keskustan sisältä ja me vahvistimme asian ennen kuin julkaisimme jutun. Kyseessä ei ole varsinaisesti poliittinen kannanotto. Olemme vain halunneet nostaa esille asian, joka on meille tärkeä. Kokoomuksella tai millään muulla puolueella ei ole mitään tekemistä asian kanssa, Träskbäck perustelee.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pokkinen ei suostunut tiistaina kommentoimaan nopeaa reagointia. Kokoomuksen viestintäpäällikön Pauliina Pulkkisen mielestä reaktion olisi pitänyt olla vieläkin nopeampi.

– Tämä on osa kampanjaa, jonka puitteissa on julkaistu kymmenkunta kuvaa. Kuvien tarkoituksena on osallistua päivän puheenaiheisiin. Mistään salaliitosta ei todellakaan ole kyse, hän naureskeli.

Pelkonen kertoo teeman olleen itselleen merkittävä jo pitkään.

– Olen kirjoittanut kymmeniä kirjoituksia alkoholipolitiikasta blogiini vuosien varrella. Tietenkin osallistun keskusteluun, kun se nousee pinnalle. Itsehän asiasta twiittasin jo yli viikko sitten, Pelkonen kommentoi.

Panimoliiton nykyinen toimitusjohtaja Elina Ussa on toiminut aiemmin kokoomuksen ministerien, eduskuntaryhmän ja europarlamenttiryhmän avustajana.

TS–VIRVAMARIA TOIKKA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
pelekonen
melekonen
KOK ja Keskusta ovat sekaisin kuin seinäkellot....

Lopettakaa ihmisten holhoaminen!!!

Eikö tuolla hyvännäköisellä Pelkosella ole muuta tekemistä, kuin
holhota aikuisia ihmisiä???????????????????????
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
onse
Vast: melekonen
Siis Pelkonen on fiksu kokoomuslaiseksi ja ajaa kansalaisten asiaa. On vapaamman alkoholipolitiikan kannalla eli juuri päinvastoin kuin luulet.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
en tykkää
yltiö kepulaista
Niin vahvasti yhden puolueen puolueen politiikkaa ajatte, että laitan amppareihin eston päälle vaalipäivään asti.

Hejaa Sverige
Kulttuuriero
Tässäpä ilmenee Ruotsin ja Suomen ero! Naapurissa kykenivät katselemaan oman napansa ohi yhteisvastuullisesti alkoholin haittoja, joista ehkä traagisin ryhmä ovat sadat vauriolapset, jotka tarvitsevat laitospaikan koko elämänsä ajaksi. On suorastaan typerää kysyä asiaa panimoliitolta. Haluaisiko pukki aidan kaalimaan ympärille?

Maiju
Ala-arvoista
On se todella surullista ja ala-arvoista tämä poliittinen pelleily. Ei kyllä usloisi aikuisten poliittisten päättäjien tekemisiksi. Eduskuntavaalit ovat tulossa ja poliitikot herjaavat ilman minkäänlaista asiajärkeä. Kaiken tämän voi ymmärtää äänestäjiensä ali-arvostamiseksi. Miettikää nyt hyvät kansalaiset ketä aiotte äänestää....jos yleensä ketään näin halpaa porukkaa. Kun vaaleissa yritetään ottaa ratkaisevaksi teemaksi jokin typerä sinänsä vähäpätöinen teema kuten "keskiolut takaisin alkoon" ja näin yrittää siirtää vakavat asiat taustalle, niin ei voi muuta sanoa kuin että hävetkää.