Uutiset

Kirja: Näin Ruotsin rotuoppi käsitteli suomalaisia

Karjalaisia lapsipotilaita hoitajineen Suomen Huollon lasten sairastuvan pihalla Turun Puolalankadulla vuonna 1940. TS Arkisto

Järjestelmällistä naisten sterilointia, seka-avioliittojen estämistä ja tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa toisen maailmansodan aikana.

Muun muassa näillä radikaaleilla keinoilla Ruotsissa on vaalittu rodun ”puhtauden” säilymistä 1900-luvulla, väittää kulttuuriantropologi FT Tapio Tamminen tuoreimmassa tietokirjassaan Kansankodin pimeämpi puoli.

1990-luvulla dekkarikirjoistaan tunnettu Stieg Larsson oli mukana paljastamassa monia uusnatsismin likaisia koukeroita Ruotsissa, jossa maan historian synkästä puolesta on monin paikoin vaiettu. Nyt aiemminkin natsismista ja terrorista kirjoittanut Tamminen osoittaa teoksessaan, mitkä rakenteet ovat luoneet pohjaa naapurimaamme äärioikeiston nousuun viime vuosikymmeninä ja kuinka synkkää ruotsalainen rotuoppi on ollut.

Esimerkiksi viime kevään Eurovaaleissa monissa Länsi-Euroopan maissa radikaalit oikeistopuolueet nostivat kannatustaan, mukaan lukien Ruotsissa.

– Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen radikaalit oikeistopuolueet ovat nousseet monissa Euroopan maissa jopa poliittisesti ratkaisevaan asemaan, toteaa Tamminen kirjassaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erityisesti Tamminen nostaa keskiöön 1900-luvulla vaikuttaneen eugeniikka eli rotuhygienia ohjelman. Esimerkiksi 1800-luvulta lähtien Ruotsissa levisi skandinaavista mytologiaa tutkineen kirjailijan Viktor Rydbergin ajatus siitä, että Ruotsissa asuisivat kaikkein puhtaimmat arjalaisen rodun edustajat.

Ruotsalaisen rotuopin mukaan esimerkiksi suomalaiset, saamelaiset ja slaavit eivät olleet yhtä puhdasrotuisia ja seka-avioliittoja heidän kanssaan ei suositeltu.

Näillä keinoin Ruotsissa pidettiin rotu ”puhtaana”:

– Kallotutkimus: Anders (1796-1860) ja Gustaf Retziuksen (1842-1919) kehittämä rotuoppi korosti ruotsalaisten rotupuhtautta. Esimerkiksi suomalaiset ja saamelaiset eivät olleet yhtä puhdasrotuisia kuin ruotsalaiset. G. Retzius perusteli tätä tutkimalla kallojen muotoa. Hänen mielestään kansojen parhaaseen ryhmään kuuluivat Skandinavian maat ja monet Länsi-Euroopan maat, koska ne olivat myös kaikkein taloudellisemmin kehittyneitä maita.

– Seka-avioliittojen estäminen: Herman Lundborgin (1868–1943) mielestä epäkelpojen ihmisten lisääntyminen pitäisi estää samoin kuin seka-avioliitot esimerkiksi suomalaisten kanssa, jotta rotu pysyisi puhtaana. Rotuhygieniasta löytyi vastaus hänen mielestään kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, kuten köyhyyden ja rikollisuuden torjumiseen.

– Steriloinnit: Ruotsissa harjoitettiin eugeniikkaohjelman mukaan sterilisaatiopolitiikkaa vuodet 1935–1975, jolloin sterilisoitiin 63000 henkilöä. Näistä 93 prosenttia oli naisia, ja he olivat etenkin työväenluokasta. Eugeniikan eli hyväsyntyisyysohjelman mukaan esimerkiksi perinnöllisesti sairaiden ja vajaaälyisten lisääntyminen oli estettävä. Esimerkiksi epileptikoiden avioitumisen ehtona oli sterilointi, kuten jopa erittäinkin lyhyellä ajalla mielisairaalassa olleiden.

– Tiukka maahanmuuttopolitiikka: Ruotsissa kiellettiin romanien maahanmuutto vuonna 1914 ja kielto kesti vuoteen1954 saakka. Toisen maailmansodan aikana Ruotsi oli nihkeä ottamaan juutalaisia pakolaisia maahan aina vuoteen 1942 saakka.

LM–JOHANNA JUUPALUOMA

Lähde: Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (2015)

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (29)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Olli
Naapuri
Fasistinen natsi myönteinen ruotsi on ollut aina ja on tällä hetkelläkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kohti valoisaa tulevaisuutta
Vast: Naapuri
Ajat olivat sellaiset joka puolella Eurooppaa. Suomalaisissa mielisairaaloissa kohdeltiin potilaita kaltoin ja sidottiin pakkopaitaan vielä -70 -luvullakin. Katsokaapa tämän päivän vanhustenhoitoa! Vanhoja ja sairaita sidotaan, ylilääkitään ja kohdellaan tylysti "hoitolaitoksissa". Ruotsissa tästäkin epäkohdasta sentään puhutaan ja esitetään dokumentteja TV:ssa ja yritetään vaikuttaa edes sillä tavoin kansalaisiin ja poliitikkoihin sekä sairaaloiden käytänteisiin. Suomessa nämä asiat on vaiettu kuoliaaksi. Ruotsissa on myös avattu sterilisaatio- ym. kauheuksien historia julkisuuteen jo ajat sitten. Suomessa natsihenkisyys yhdistetään jatkuvasti sotaan ja isänmaallisuuteen, eikä siitä osata asiallisesti edes keskustella, kun yhä pelätään auktoriteetteja ihan samaan malliin kuin 1930 -luvulla. Ruotsi on nykyään sentään jo kansalaisyhteiskunta, jossa kaikenlaiset mielipiteet sallitaan, toisin kuin meillä täällä Kurjalassa, jossa vallitsee vain yksi totuus kerrallaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Arto
Vast: Naapuri
Näin puhuvat henkilöt jotka eivät tiedä asiasta yhtään mitään.
Kukahan tutkisi Suomen?ei täälläkään sodan aikana kaikki niin
kamalasti juutalaisia rakastaneet.Heitähän on todistettavasti jopa
luovutettu silloin Saksaan.Mitä tulee naisten sterilointiin ?
Suomessa sitä ole tehty koskaan vai?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Historiasta oppikaamme
vaalit tulossa
Toivottavasti ruotsidemokraatit ja perussuomalaiset eivät pääse valtaan, jos pääsevät niin pahoin pelkään että historia toistaa itseään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oppikaamme historiasta
Vast: vaalit tulossa
Persujen sekoittaminen tähän uutiseen on todella kaukaa haettu.
Lähempääkin olisi löytynyt hengenheimolaisia.

Eikös rkp ole jakanut paremmanväen rotuoppia julistaneen henkilön nimeä kantanutta tunnustuspalkintoa aina viime vuosiin saakka.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Historiasta on opittu
Vast: vaalit tulossa
.. ja tiedättekö ketä hallituksessa on? RKP:llä ei ollut mitään ongelmaa jakaa rasistisia näkemyksiä kannattaneen Freudenthalin mitalia ennen, kuin huomautettiin. Mielenkiintoinen hallituspuolue, ottaen huomioon minkälaisia arvoja tuppaavat vaalia vielä 21. vuosisadalla. Erona on se, että saahan tyhmiä suomalaisia häpäistä maailman loppuun saakka - kuin Israelissa jakaisivat Hitler-mitaleita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pohdittavaksi
Vast: vaalit tulossa
Suomen hallituksessa on Ruotsalainen Kansanpuolue, joka ajaa ruotsinkielisten etuja maassamme.

Perussuomalaiset ovat pyrkineet vapauttamaan meidät suomenkieliset pakkoruotsista. 75% suomenkielisistä on Perussuomalaisten kanssa samaa mieltä.

Sopisipa pohtia! Mitä jos hallituksessamme olisi Venälänen kansanpuolue, joka entisenä autonomisen ajan hallitsijamaana vaatisi meitä pakko-opiskelemaan venäjää ja ministeri kävisi aina välillä neuvottelemassa venäläisten kanssa yhteisestä puolustusliitosta tms.

Toinen ministereitä vahtisi oikeuslaitosta, ettei vaan läpi menisi yhtään lakia, joka vähentäisi venäläisten oikeuksia pakkovenäläistää suomenkieliset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
finski
Ajat muuttuvat
Nyttemmin sveamamman jälkeläiseteivät enää ole olleet niin kiinnostuneita rotunsa puhtaudesta. Eivätkä ihonväristä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Seniori
Vast: Ajat muuttuvat
Ja hyvä niin!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Doa
Siellä sun täällä
"Hänen mielestään kansojen parhaaseen ryhmään kuuluivat Skandinavian maat ja monet Länsi-Euroopan maat, koska ne olivat myös kaikkein taloudellisemmin kehittyneitä maita." --> sama ajattelutapa on vallalla ympäri Euroopan vielä nykyäänkin, myös Suomessa

"epäkelpojen ihmisten lisääntyminen pitäisi estää" "Eugeniikan eli hyväsyntyisyysohjelman mukaan esimerkiksi perinnöllisesti sairaiden ja vajaaälyisten lisääntyminen oli estettävä. " --> myös tälle löytyy yhä vieläkin vastakaikua Euroopasta, mutta toisaalta seka-avioliittoja ymmärretään nykyään suosia nimeenoman perimän parantamiseksi, jotta kaikki geenit eivät olisi "samasta kylästä".

– Tiukka maahanmuuttopolitiikka: Ruotsissa kiellettiin romanien maahanmuutto vuonna 1914 ja kielto kesti vuoteen1954 saakka. Toisen maailmansodan aikana Ruotsi oli nihkeä ottamaan juutalaisia pakolaisia maahan aina vuoteen 1942 saakka. --> tälle löytyy nyyäänkin vastakaikua monista puolueista.

Sama meno jatkuu ihmiskunnan loppuun saakka...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
näimpä..
Vast: Siellä sun täällä
"Rotuhygieniasta löytyi vastaus hänen mielestään kaikkiin yhteiskunnan ongelmiin, kuten köyhyyden ja rikollisuuden torjumiseen" ...mahtava huomata että mamuvastaiset sankarit ei oo keksiny mitään uutta sataan vuoteen.. toki nykyään tuo taitaa olla osaksi myös uskontohygieniaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää

Luitko jo nämä?