Osaa Turun väärennystaiteesta tutkittiin jo 1997
Osa Turussa kesällä väärennösepäilyjä aiheuttaneista taideteoksista oli poliisitutkinnassa jo vuonna 1997. Turun museokeskus on hankkinut käyttöönsä poliisin esitutkinta-aineiston, joka koskee teoksiin liittyviä vanhoja epäselvyyksiä.
Museokeskus tiedotti asiasta tänään. Kulttuuritoimenjohtaja Minna Sartes ei toistaiseksi halua kertoa tarkemmin, millaisista epäselvyyksistä on aikoinaan ollut kysymys.
– Aineisto on aika laaja, enkä lähde sitä vielä tarkemmin kommentoimaan, Sartes sanoo.
Museokeskuksen johdon on tarkoitus käydä aineisto läpi kaupungin lakimiesten kanssa jo tällä viikolla ja päättää jatkotoimista sen jälkeen.
Turussa Wäinö Aaltosen museossa kesällä esillä ollut venäläisen avantgarde-taiteen näyttely suljettiin heinäkuun lopulla, kun joitakin teoksia alettiin epäillä väärennetyiksi.