Uutiset

Lääkehoito vaaransi kilpirauhaspotilaita Turussa

Turun yliopistolliseen keskussairaalaan joutui viime vuonna akuuttiin sairaalahoitoon vähintään tusinan verran kilpirauhaspotilaita, jotka olivat saaneet vaivoihinsa epätavanomaista lääkehoitoa.

Turun Sanomien tietojen mukaan tämän potilasvirran aiheutti yksityisellä puolella toimiva varsinaissuomalainen lääkäri, jonka tekemiset ovat parhaillaan potilasturvallisuutta valvovassa Valvirassa selvitettävänä.

Potilaat olivat saaneet kilpirauhasensa vajaatoimintaan – tai epäiltyyn sellaiseen – kiisteltyä T3-monoterapiaa.

Tyksin endokrinologian vastuualueen ylilääkärin, professori Pirjo Nuutilan mukaan ei ole olemassa kliinisiä tutkimuksia, joissa T3-monoterapia olisi osoitettu toimivaksi tavaksi hoitaa kyseistä vaivaa.

– Lääkehoidon lähtökohta on, että se perustuu tutkittuun tietoon siitä, mitä terveysvaikutuksia hoitomuodolla on, Nuutila linjaa.

Nuutilan mukaan Tyksiin hoitoon joutuneet potilaat olivat saaneet korkeita annoksia T3-hormonilisää. Tämä voi aiheuttaa potilaille kilpirauhasen liikatoiminnan oireita kuten sydämen tykytystä ja rytmihäiriöitä, hikoilua, laihtumista, unettomuutta ja voimattomuutta.

Kilpirauhaspotilaiden hoidosta ja T3-monoterapiasta on käyty Suomessa kiivasta julkista keskustelua. Valvira selvittää parhaillaan kaikkiaan kuuden kilpirauhassairauksia hoitaneen lääkärin toimintatapoja.

LUE KOKO JUTTU PERJANTAIN TURUN SANOMISTA TAI DIGILEHDESTÄ

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (30)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Turunen
Otsikointi tuoksahtaa
Toivottavasti useimmat tätä lukevat ovat katsoneet MOT ohjelman aiheesta ja ymmärtävät, että "vaarantuminen" on yhtälailla kiistanalainen kuin se hoito jonka sanotaan vaarantaneen.

Ohjelmasta päälimmäiseksi jäi mieleen, etteivät alan ammattilaiset kykene aikuismaiseen asian puimiseen, jossa asiaa käsitellään asiana eikä henkikökohtaisina asioina (kuten mm. arvovalta jne roskaa).

Asia on tietona hyvin tervetullut uutismediaan, mielestäni, mutta otsikointi tuoksahtaa siltä kuin Valvira tai muu lapsellisesti käyttäytyvä taho olisi syöttänyt uutisen medialle.

Näin olematta asianosallinen, en voi kuin ihmetellä miksei tämä asia ole saanut ilmeisen tarpeellista tutkimusmäärärahaa ja miksi näitä asioita ei lähdetä selvittämään oikeasti. Miksi, ainakin MOT ohjelman perusteella, asia jää tasolle jota voisi verrata tarinaan keskiaikaisen luostarin munkkien väittelyyn siitä montako hammasta lehmällä on (ja miten he toruvat kokelasta joka ehdottaa että katsottaisiin, koska viisaus löytyy vain kirjoista).
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiitos huomiost
Vast: Otsikointi tuoksahtaa
Ekaks, lääkkeet on Fimean asia. Toiseks, lääkehoito on vaarantanu potilaita. Joku lääkäri on suures viisaudessaan määränny kilpirauhastroppia liian isoja annoksia, siihen lisäks kortisonia eikä ole seurannu potilaiden tilaa. Lehden jutust kävi selvästi ilmi, et ongelmana ei ole lääke vaan epäpätevä lääkäri.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asiaa
Vast: Otsikointi tuoksahtaa
Ei tuoksahda minun nenääni. Lääkehoito (siis -HOITO, ei lääke) aiheutti monen ihmisen joutumisen sairaalaan sellaisten ongelmien vuoksi, joita heillä ei olisi ollut ilman hoito. On täysin perusteltua sanoa, että lääkehoito vaaransi potilaat (ainakin potilaiden terveyden) tai jopa että se vahingoitti potilaita. Johdatteleviakin otsikoita näkee mediassa paljon - tämä ei ole sellainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pena
tyks hyökkää
tekopyhin keinoin. Vielä viisi vuotta sitten mitään kilpirauhasen toimintahäiriötä edes myönnetty. Oli vain muutama lääkäri, jotka osasivat dignosoida asian. Miten monta tuhatta potilasta julkinen terveydenhoito on hoitanut väärin, mukaan luettuna Tyks?. Julkisen terveydenhuollon omavalvonta ei toimi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ph
Vast: tyks hyökkää
Ainakin 1970- luvulla Tyksssä hoidettiin niin yli- kuin alitoimintaakin. Mistähän se 5 v raja tulee. Hyvä kuulla vastaus penalta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lifeline
Potilasturvallisuus
Valvira on rajoittanut jo parin lääkärin oikeuksia hoitaa kilpirauhaspotilaita. Ensimmäisen lääkärin kanssa on oikeudenkäynnit kesken. Lääkäri voitti kiistan hallinto-oikeudessa 3-0, josta Valvira teki valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vaikka asia on oikeusasteissa kesken, Valvira on silti rajoittanut vielä kahden lääkärin oikeutta hoitaa kilpirauhaspotilaita. Valvira on tehnyt liian järeitä rajoituksia, vaikka on hävinnyt hallinto-oikeudessa ja asia on kesken. Valviran olisi tullut odottaa Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä asiassa. Lääkäriliitolle ei ole edes annettu asian hoidossa mahdollisuutta ratkaista asiaa.

Lääkärit eivät ole Valviran tutkinnan alla siksi, että potilaat olisivat tehneet valituksia, vaan kanteluita tekee kollegat joilla ei ole osaamista T3-monoterapia hoitoon.Olen useissa vertaistukiryhmässä ja siellä on pelottava ilmiö se, että osa potilaista nostelee lääkeannosta omin päin. Kun liian suuri annos elimistön itsekin tuottamaa hormonia tulee pillereistä, alkaa sykkeet ja paineet nousemaan. Hätäännytään ja mennään sairaalaan, eikä uskalleta kertoa omasta sooloilusta.
T3-lääke on Fimean lääketurvapäällikkö Leo Niskasen (22.09.2014 MOT-ohjelma) mukaan täysin turvallinen lääke oikein annosteltuna. Karrikoituna haluan verrata: lääkäri määrää 1 g Panadolia särkyyn ja potilas ottaa sitä viisi kappaletta, vaipuu maksakoomaan ja kuolee. Onko lääkäri vastuussa kuolemasta? 400 potilasta kuoli v 2013 särkylääkkeisiinT3-lääke on myös Yhdysvalloissa, jokkokanteiden luvatussa maassa FDA:n ( Vastaava kuin Suomessa Fimea) listoilla turvallisuusluokassa 1.

Sadat potilaat, joita on onnistuneesti hoidettu hoidettu t3-monoterapialla, ovat Valviran toimien takia ilman lääkäriä ja lääkkeitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kilppari
re:
Sais nyt ees tota perinteistä pilleriä tarpeeks, että oireet lievenis niin ei tarvis harkita epätavallisia hoitoja.

Lisää