Skanssin katolta kerättiin 60 kiloa hunajaa
Kauppakeskus Skanssin kattotasanteelle toukokuussa pystytetyt mehiläispesät ovat tuottaneet noin 60 kiloa hunajaa.
Maailmalla mehiläisten kasvatus urbaaneissa ympäristöissä on ollut tavallista jo vuosia.
– Olemme ensimmäinen suomalainen kauppakeskus, jonka katolla on mehiläispesiä. Mehiläistarhaus sopii hyvin ekologiseen toimintaamme. Meille on myös myönnetty ensimmäisenä eurooppalaisena kauppakeskuksena sekä rakentamisen että toiminnan aikainen LEED-ympäristöluokitus, kertoo Kauppakeskus Skanssin toimitusjohtaja Liisa Nikkanen.
Mehiläispesien hyörinä on nyt hiljentynyt ja pesät on valmistettu talvilepoa varten.
Hunajasato jäi hieman odotuksista, sillä kylmä alkukesä ja sen jälkeen tullut kuuma jakso verottivat hunajasatoa kaikkialla. Kuumalla ilmalla mehiläiset jaksavat käydä medenkeruureissuilla vain muutamana aamutuntina. Keskimääräinen hunajasato on noin 40 kiloa pesää kohti.
– Kauppakeskuksen katolta kerätty hunaja on pakattu lahjoiksi. Onnekkaimmat asiakkaat pääsevät nauttimaan Skanssin mehiläisten ahkeruudesta, sillä hunajapurkkeja arvotaan syksyn aikana asiakkaiden kesken. Testasimme hunajaa porukalla ja hyvältä maistui, sanoo Liisa Nikkanen.
Idea mehiläistarhoista tuli Skanssissa vartijana työskentelevältä Panu Kuusikolta ja Skanssin kiinteistöpäällikkö Risto Kauppilalta. Panu Kuusikko on harrastanut mehiläistarhausta noin neljä vuotta.
– Kauppakeskuksessa kävijät ovat pysähtyneet seuraamaan Skanssin katolla pesiviä ja sen ympäristössä pörrääviä mehiläisiä. Mehiläiset hakeutuvat vain kukkivien kasvien luokse eivätkä häiritse asiakkaita. Pihan vesiallas kiinnosti heinäkuun helteillä janoisia mehiläisiä. Kun niille laitettiin katolle oma juoma-astia, surina altaassa väheni, kertoo pesät omistava Panu Kuusikko.
TS