USA:n Kerry pyytää maailmaa yhdistymään Isisiä vastaan
Yhdysvaltojen ulkoministerin John Kerryn mielestä maailman pitää yhdistää voimansa taistelussa äärijärjestö Isisiä vastaan.
Kerry kirjoittaa New York Timesissa, että Isisin-vastaista rintamaa johtaisi USA ja siinä pitäisi olla mukana mahdollisimman suuri joukko maita.
Kerryn kirjoitus julkaistiin vain päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama oli sanonut, ettei maalla ole vielä suunnitelmaa Isisin nujertamiseksi.
Isis on valloittanut isoja alueita Syyriassa ja Irakissa. Länsimaiden mukaan sen toiminnassa on kansanmurhan piirteitä.
YK:n ihmisoikeusvaltuutetun Navi Pillayn mukaan Isisin jihadistit ovat syyllistyneet uskonnollisiin ja etnisiin puhdistuksiin Irakissa. Pillayn mukaan Isis ja sen liittolaiset syyllistyvät päivittäin hirvittäviin ihmisoikeusrikoksiin, kun ne tappavat, pakkokäännyttävät, sieppaavat, raiskaavat ja orjuuttavat valtaamiensa alueiden asukkaita ja tuhoavat heidän pyhiä paikkojaan.
Lisäksi Isis on esimerkiksi mestannut Syyrian sotilaita ja amerikkalaisen journalistin sekä uhannut Yhdysvaltoja terrori-iskulla.
TS–STT