Uutiset

Poroshenko: Tulitauon saamiseksi Ukrainaan tehdään suunnitelma

Räjähdyksiä Luhanskin laitamilla pommitusten jälkeen 26. elokuuta 2014. AFP/ OLEKSANDR RATUSHNIAK
Räjähdyksiä Luhanskin laitamilla pommitusten jälkeen 26. elokuuta 2014. AFP/ OLEKSANDR RATUSHNIAK

Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon mukaan Ukrainaan yritetään saada tulitauko mahdollisimman pian.

Tulitauon nopeuttamiseksi aletaan laatia portaittaista suunnitelmaa. Poroshenko korosti, että molempien osapuolien täytyy sitoutua väkivaltaisuuksien lopettamiseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi, että hän on valmis auttamaan kaikin tavoin, mikäli Ukrainan rauhanprosessi alkaa. Putinin mukaan on kuitenkin Ukrainan asia neuvotella tulitauosta separatistien kanssa.

Putin kertoi myös, että Venäjä ja Ukraina keskustelevat maiden välisistä kaasutoimituksista. Kaasutoimituksiin on liittynyt epävarmuutta Ukrainan tilanteen vuoksi määrättyjen pakotteiden vuoksi.

Putin toisti lisäksi Venäjän puolustusministeriölähteen aiemmin kertoman tiedon, jonka mukaan Ukrainan puolella kiinniotetut venäläiset sotilaat saattoivat eksyä rajan väärälle puolelle vahingossa.

Poroshenko ja Putin keskustelivat Ukrainan sodasta Minskissä Valko-Venäjällä. Poroshenkon mukaan keskustelut olivat vaikeat.

TS–STT