Stubb: Venäjä-pakotteet otetaan huomioon budjettiriihessä
Pääministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan EU:n Venäjä-pakotteiden ja vastapakotteiden vaikutukset otetaan huomioon huomenna alkavan hallituksen budjettiriihen päätöksissä.
Maatalouteen ja erityisesti maitosektorille koituvia haittoja pystytään Stubbin mukaan osittain paikkaamaan kansallisen budjetin ja EU-budjetin kautta.
Stubb korosti suurlähettiläspäivillä, että Venäjä-pakotteissa ei ole kyse kauppasodasta ja pakotteet on asetettu ulko- ja turvallisuuspoliittisista syistä. Pakotteiden muutosten on perustuttava vain Venäjän toimintaan Ukrainan suhteen.
– Venäjä on rikkonut kansainvälisen oikeuden periaatteita ja Ukrainan – toisen eurooppalaisen valtion – suvereniteettia tavalla, johon meidän on ollut pakko reagoida. Euroopassa ei kerta kaikkiaan voi tinkiä kansainvälisen oikeuden periaatteista ja valtioiden alueellisesta koskemattomuudesta. Vahvemman oikeutta on tässä maanosassa nähty tarpeeksi, Stubb sanoi.
Stubb sanoi, ettei Suomen taloustilanne ole mitenkään valoisa, ja vuoden 2008 bruttokansantuote saavutetaan vasta vuonna 2018.
TS–STT