Stockmannin Penttilä lähti yllättäen jo tiistaina
Stockmannin toimitusjohtaja Hannu Penttilä jätti tehtävänsä tiistaina. Penttilä oli aiemmin ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle vuoden lopussa.
Toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh. Uusi toimitusjohtaja on määrä nimittää vuoden loppuun mennessä. Bergh totesi tiistaina, että toimitusjohtajahaku etenee suunnitelman mukaisesti.
Bergh ei halunnut kommentoida sitä, missä vaiheessa hän sai tiedon Penttilän aikaisemmasta lähdöstä.
– Ei se nyt enää ole yllätys, hän totesi STT:lle.
Penttilä totesi yhtiön tiedotteessa, että vastuu Stockmannin uudesta strategiasta oli muilla.
– Nyt on minulle hyvä aika siirtyä sivuun, kun operatiivisessa toiminnassa katse siirtyy ensi vuoden toimintasuunnitelmien työstämiseen ja uusien avainhenkilöiden nimittämiseen.
Penttilä työskenteli Stockmannin palveluksessa eri tehtävissä yli 35 vuotta.
Vuoden loppuun mennessä nimitetään myös vetäjät Stockmann Retail ja Real Estate -yksiköille.
TS–STT