Paikalliset

Toriparkkikiista on palaamassa valtuustoon

Arkistokuvassa kiukkua herättänyt toriparkkimainos Turun kauppatorilla marraskuussa 2012. TS/Mikael Rydenfelt

Toriparkkikiista on tekemässä hieman yllättäen paluun Turun valtuustoon.

Valtuuston oli tarkoitus maanantaina merkitä vain tiedoksi korkeimman hallinto-oikeuden kesäkuussa antama päätös, jossa kaavavalitukset hylättiin ja näin toriparkin mahdollistava Kauppatorin asemakaava tuli lainvoimaiseksi.

Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (svr) esitti kuitenkin tiedoksi merkitsemisen yhteydessä, että valtuusto kumoaa kyseisen asemakaavan ja keskeyttää kaikki siihen liittyvät toimenpiteet. Mäenpään esitykselle ei ehditty mittaamaan kannatusta, sillä kokoomuksen Lauri Kattelus pyysi Sdp:n Jarmo Rosenlöfin kannattamana asian nopeasti pöydälle. Kello lähestyi puolta yötä, kun toriparkkia sivuava pykälä otettiin käsittelyyn.

Toriparkkikysymykseen palataan valtuuston seuraavassa kokouksessa

Jos Kauppatorin asemakaavasta äänestetään, niin se olisi ensimmäinen kerta, kun nykyinen valtuusto ottaisi kantaa siihen. Kaava hyväksyttiin edellisellä vaalikaudella kesäkuussa 2012.

Mäenpää kertoo kysyneensä Kuntaliiton johtavalta lakimieheltä menettelynsä juridista oikeellisuutta.

– Johtava lakimies kertoi, että lisäysesityksen voi tehdä tässä tapauksessa, Mäenpää sanoo.

TS–OSSI RAJALA

LUE KOKO JUTTU KESKIVIIKON TURUN SANOMISTA TAI DIGILEHDESTÄ

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (40)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Sopuli
Oikein!
Täysin mielipuolista edes harkita mitään toriparkkeja, kun Louhi kumisee tyhjyyttään ja säästöjä kerätään kaupunkilaisten selkänahasta teemalla "Kaikkien pitää nyt joustaa!"
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Päättäjät - tulkaa järkiinne!
Tarpeeton toriparkki ja ratikat!
Miksi Turun päättäjät eivät tajua asiaa vaikka tavalliset turkulaiset ovat tienneet sen jo koko ajan. Toriparkki tulee maksamaan Turun veronmaksajille paljon! On täysin huuhaata puhua yksityisten sitä maksavan. Ne rahat loppuvat alkuunsa ja hanke kaatuu kaupungin maksettavaksi. Nykyisessä rahatilanteessa on syytä haudata tosi syvälle kaikki ajatuksen rippeetkin sekä toriparkista että " ratikasta ". Tori on seissyt siinä sellaisena vuosikymmeniä .Miksi ihmeessä siitä pitäisi tehdä joku mannermainen nähtävyys? Se on Turun tori ja hyvä sellainen. Turistitkin pitävät sitä eksoottisena. Parkkipaikkojen takia sitä ei tarvitse muuttaa -eihän Louhikaan täyteen ole tullut. Osuus -ym- kaupoilla lienee tällä hetkellä muitakin rahareikiä mikäli olen mediasta oikein tulkinnut. Onko niilläkään enää niin suurta " hinkua" moiseen monttuun. Maailma on muuttunut,jos ette ole päättäjät huomanneet. Netti yleistyy kaupanteossa hitaasti mutta varmasti. Parkkipaikkojen tarve vähenee.
Ratikat saatte unohtaa saman tien. Turhaa rahan menoa. Meillä on toimiva bussiliikenne.Kaikki rahat jotka näistä hankkeista säästyvät, pitää sijoittaa lapsiin ja vanhuksiin eikä sekään raha ole riittävä. Lapset ovat Turunkin tulevaisuus ja vanhusten oloissa on niin paljon korjattavaa, että olemassa olevat rahat eivät riitä mihinkään. Nykyinen valtava " vimmanne" lopettaa hoitolaitokset on kaksiteräinen miekka. On kaunis ajatus että vanhus saa asua kotonaan ja määrättyyn rajaan se onnistuukin, mutta kun kunto huononee, eikä erilaisten kotihoitohenkilöiden 10 minuutin pistäytymiset riitä enää käytännön asioiden ja yksinäisyyden tunteen aiheuttamaan pelon hoitamiseen tarvitaan väistämättä laitospaikka. Niitä ei saa hävittää. Siis rahat sinne missä on suurin tarve eikä hömpötyksiin! Turun tori on ihan hyvä tori!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aito Suomalainen
Aloittakaa heti!
Ensimmäiseksi pitäisi rakentaa siihen keskelle kaivo: Kankkulan Kaivo!

Mää Vaan
Torielämä
Toriparkkia ei louhita vaan tehdään avokaivantona, puolet torista kerrallaan. Kuka kuvittelee, että sille toiselle puolelle pölyn sekaan saadaan myyjiä saatika ostajia. Kun maalaistenpenkkiläiset kerran lähtevät, toista kertaa eivät tule. Katsokaa ikäjakaumaa. Kylmäautoistaan ties mistä peräisin olevaa tavaraa myyvää kauppiaiskuntaa ei tule sekuntiakaan ikävä. Ollaanko sitten tyytyväisiä, kun meillä on toriparkki mutta ei KAUPPAtoria? Ja kun samaan aikaan Anttila ja Stockmann ovat liipasimella, koko hanke on pöljä.