Tutkintavankeuden voi jatkossa ehkä välttää rahalla
Oikeusministeriö etsii tutkintavankeudelle uusia vaihtoehtoja.
Vankilan sijaan rikoksesta epäilty saatetaan tulevaisuudessa määrätä esimerkiksi kotona suoritettavaan, sähköisesti valvottuun matkustuskieltoon.
– Valvonta voitaisiin toteuttaa esimerkiksi pantavalvonnan tai gps-valvonnan avulla, vaihtoehtoja on paljon, kuvailee asiaa selvittävän työryhmän puheenjohtaja, hallitusneuvos Ulla Mohell oikeusministeriöstä.
Tutkintavankeuden vaihtoehtona saattaa tulevaisuudessa olla myös sähköisesti valvottu liikkumiskielto tai yhteydenpitokielto nimettyihin henkilöihin. Vaihtoehtona selvitetään myös takuusumman määräämistä vapauden vakuudeksi rikoksen tutkinta-aikana.
Tällä hetkellä Suomessa voidaan vangitsemisen vaihtoehtona käyttää tutkintavaiheessa vain matkustuskieltoa. Monissa muissa Euroopan maissa muita keinoja on valittavana paljon enemmän.
Ministeriön työryhmä ryhtyi viime keväänä selvittämään muiden Euroopan maiden käytäntöjä ja niiden soveltuvuutta Suomen järjestelmään. Selvitystyön on tarkoitus valmistua ensi huhtikuussa.
Suomessa istuu tutkintavankeudessa joka päivä keskimäärin noin 600 ihmistä. Jos ministeriön kaavailut toteutuvat, tutkintavankeudessa viruvien kokonaismäärä vähenee.
Tarkoitus on myös, että tutkintavankien sijoituspaikkana on jatkossa vankila ja poliisivankiloissa heitä säilytetään enää satunnaisesti.
Paitsi säästöillä, ministeriö perustelee selvityshanketta myös inhimillisillä syillä.
– Jokaista rikoksesta epäiltyä – myös tutkinnallisista syistä vangittua – on kohdeltava syyttömänä, kunnes tuomioistuin on todennut hänet syylliseksi, Mohell toteaa.
Ministeriöllä on paineita tilanteen korjaamiseksi, sillä tutkintavankien olosuhteet ovat Suomessakin joutuneet useaan kertaan Euroopan neuvoston kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun vastainen komitean (CPT) ja eduskunnan oikeusasiamiehen arvostelun kohteeksi.
TS
LUE KOKO JUTTU TIISTAIN TURUN SANOMISTA TAI DIGILEHDESTÄ