Uutiset

Lehti: Hip-hop-artisti pääepäilty amerikkalaistoimittajan mestaustutkinnassa

Arkistokuvassa amerikkalaistoimittaja James Foley (vas.) Sirten kaupungissa Libyassa 29. syyskuuta 2011. Isis kertoi teloittaneensa Foleyn kostoksi Yhdysvaltojen ilmaiskuista. NSA vahvisti videon aidoksi. AFP/Aris Messinis
Arkistokuvassa amerikkalaistoimittaja James Foley (vas.) Sirten kaupungissa Libyassa 29. syyskuuta 2011. Isis kertoi teloittaneensa Foleyn kostoksi Yhdysvaltojen ilmaiskuista. NSA vahvisti videon aidoksi. AFP/Aris Messinis

Britannialainen hip-hop-artisti on noussut pääepäillyksi amerikkalaisen toimittajan mestaustutkinnassa, uutisoi Sunday Times.

Lehti kirjoittaa, että 23-vuotias Abdel-Majed Abdel Bary on viranomaisten tutkinnan keskiössä. Mies on kotoisin Lontoon länsiosasta.

Viranomaiset eivät ole julkaisseet miehen nimeä.

Sunday Timesin mukaan hallituslähteet ja poliisi ovat kertoneet lehdelle, että maan tiedustelupalvelu on varma äärisunnalaisen Isisin riveissä taistelevan britin henkilöllisyydestä.

Lehden mukaan miehen isää syytettiin aikoinaan Yhdysvalloissa iskuista, jotka tehtiin vuonna 1998 amerikkalaisten Afrikassa sijaitseviin suurlähetystöihin.

Isis julkaisi viime viikolla videon, jossa se mestasi amerikkalaisen toimittajan James Foleyn. Sunday Timesin mukaan surman pääepäilty brittimies jätti perheensä Lontoossa viime vuonna liittyäkseen Isisin riveihin. Hän oli aiemmin julkaissut Twitterissä kuvan, jossa hän esittelee irtileikattua päätä.

Isis vaati Foleysta alun perin sadan miljoonan euron lunnaita. Isis sanoi mestauksen olevan kosto Yhdysvaltojen iskuista Isisiä vastaan Irakissa.

Britannian ulkoministeri Philip Hammond pitää brittimiehen osallisuutta surmaan ”äärimmäisenä maamme pettämisenä”.

Britannia on sanonut, ettei se aio lähettää maajoukkoja Irakiin taistelemaan jihadisteja vastaan.

TS–STT

Sunday Timesin uutinen