Uutiset

Taantuma lisää intoa ryhtyä torikauppiaaksi

Taantuma on lisännyt intoa ryhtyä torikauppiaaksi, kertoo Helsingin kaupungin tilakeskus. Helsingissä toripaikkoja vuokrattiin uusille myyjille tänä keväänä paria edellisvuotta enemmän.

Myös Turussa, Rovaniemellä ja Oulussa torimyyjiksi on tänä kesänä ollut aikaisempaa enemmän halukkaita. Joensuussa ja Tampereella myyjien määrä on pysynyt vakaana.

Helsingissä tämän kesän ilmiö on ollut se, että myös Baltian maista olisi paljon torikauppiaiksi tulijoita. Erityisesti virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset ovat tänä kesänä pyrkineet innokkaasti torikauppiaiksi Suomeen. He törmäävät kuitenkin usein suomalaisiin terveyssäädöksiin, kertoo Helsingin kaupungin halli- ja ulkomyynnin päällikkö Tapio Sademies.

– Elintarvikkeiden kauppaamistapa on siellä erilainen kuin meillä.

1990-luvun laman kaltaista piikkiä ei ole kuitenkaan nyt tullut. 90-luvun alun lamassa kasvu oli Sademiehen mukaan erityisesti kirpputoriyrittäjyydessä räjähdysmäistä.