Autokatospalossa tuhoutui 18 henkilöautoa Kotkassa
Kotkassa paloi viime yönä kolme autokatosta ja niiden mukana kahdeksantoista henkilöautoa. Poliisi epäilee, että Karhuvuoren kaupunginosassa Peikonpolulla olevat katokset on sytytetty tahallaan.
Poliisi sai palopaikalta kiinni viiden aikaan keskiviikkoaamuna kaksi miestä; toinen on syntynyt 1982 ja toinen 1990. Vanhempi vapautettiin kuulustelujen jälkeen, mutta nuoremman kuulustelut jatkuvat illalla.
Autokatokset kuuluivat kerrostaloasukkaille ja olivat talojen välissä. Tuli ei kuitenkaan päässyt leviämään kerrostaloihin muun muassa tuulen suunnan ansiosta.
Sekä autot että katokset tuhoutuivat palossa täysin. Päivystävä palomestari arvioi taloudellisten vahinkojen nousevan satoihin tuhansiin euroihin.
Palo syttyi puoli neljän aikaan yöllä. Sitä oli sammuttamassa yksitoista palokunnan yksikköä.