Kysely: Puolueiden rahoittajat julki jo ennen vaaleja
Suomalaiset haluavat aikaistaa vaalirahatietojen julkistamista. Lähes kolme neljästä suomalaisesta on sitä mieltä, että vaalirahoittajat ja tuen määrä tulisi julkistaa jo ennen vaalipäivää. Asia käy ilmi viiden maakuntalehden teettämästä kyselystä.
Vaalirahoitustietojen aikaistamista kannattavat etenkin SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Kokoomuslaiset suhtautuvat ennakkoilmoituksiin nihkeimmin.
Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten tuhatta suomalaista. Kyselyn teettäjinä olivat Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat, Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Turun Sanomat. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.