Sauvon tuhopoltto alkoi
seinänvierustan moposta
Turun Sanomat
Sauvon keskustan vanhan liikerakennuksen palon syttymiskohta on selvinnyt. Poliisin tutkimuksien mukaan palo alkoi rakennuksen seinän vierelle jätetystä moposta.
– Mitä todennäköisimmin mopo ei syttynyt itsestään. Mopon omistaja oli jättänyt sen lähistölle selvästi palon syttymisaikaa aikaisemmin, tutkintaa johtava rikoskomisario Veikko Koiranen kertoo.
Poliisi tutkii paloa törkeänä tuhotyönä. Mopon omistajaa ei epäillä tapauksesta.
Liikerakennus paloi viime viikon torstaina. Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen aamuneljällä. Ilmileikeissä ollut rakennus tuhoutui palossa korjauskelvottomaksi.
Noin 500 neliömetrin rakennuksessa sijaitsivat posti, päiväkoti ja tekstiiliverhoomo. Talon vanhempi, puurakenteinen osa oli peräisin 1900-luvun alusta. Betoninen lisäosa rakennettiin 1970-luvulla.
Poliisi on haastatellut silminnäkijöitä ja lähettänyt näytteitä rikoslaboratorioon Helsinkiin. Laboratoriotulokset saadaan vasta viikkojen kuluttua. Poliisi kaipaa lisää silminnäkijähavaintoja.
– Rakennuksen lähistöllä oleili runsaasti nuorisoa keskiviikkoiltana. Heiltä kaipaamme yhteydenottoja, Koiranen sanoo.
Tapaukseen liittyviä tietoja voi soittaa numeroon 071 874 6805. Tiedot voi ilmoittaa myös sähköpostilla osoitteeseen palaute.varsinais-suomi@poliisi.fi.