Uutiset

Itäkeskus pimeni yli tunniksi sähkökatkon takia

Helsingin Itäkeskuksen kauppakeskuksessa on saatu sähköt takaisin, kertoo Helsingin Energia. Reilun tunnin kestäneen katkon aikana valtaosa kauppakeskuksesta oli pimeänä.

Silminnäkijöiden mukaan esimerkiksi Stockmannin ja Anttilan tavaratalot olivat vailla sähköä.

– Eihän tässä mitään hätää ole, mutta vähän ahdistavaa joutua lastenvaunujen kanssa tällaiseen tilanteeseen, kommentoi kauppakeskuksen asiakas Mari Hoppania.

– Olin Stockmannilla ostoksilla, kun valot yhtäkkiä pimenivät ja myyjät alkoivat kävellä ympäriinsä. Ostokset piti jättää kesken, kun pyysivät poistumaan liikkeestä, sanoo puolestaan Sonja Hortling.

Sähkökatkos pimentää valvontakameroita ja vaientaa varashälyttimiä. Päivystävän komisarion mukaan ilmoituksia näpistyksistä tai muista lieveilmiöistä ei ainakaan tuoreeltaan ole tullut.

Katkos johtuu Herttoniemen sähköasemalla sattuneesta viasta jänniteverkossa. Tarkkaa vikaa ei vielä ole paikannettu, ja toistaiseksi Itäkeskukseen tuleva sähkö syötetään Herttoniemen sijaan Myllypurosta.

Itäkeskus on yksi Suomen suurimmista kauppakeskuksista.