Uutiset

Delfiini halusi leikkiä, nainen uupui mereen

Uimassa ollut nainen jouduttiin pelastamaan liian leikkisän delfiinin kynsistä Uudessa-Seelannissa. Delfiini ei päästänyt naista palaamaan rantaan.

Moko-niminen delfiini on kerännyt julkisuutta asetuttuaan Uuden-Seelannin Pohjoissaaren itäpuolelle Mahian rannalle. Moko etsii jatkuvasti leikkiseuraa rannassa uivista ja veneilevistä ihmisistä.

Paikallisen lehden mukaan uupunut nainen pysyi veden pinnalla ripustautumalla paaluun. Moko esti naista uimasta rantaan pyörimällä hänen ympärillään. Nainen kertoi uineensa delfiinin kanssa paljon, mutta joutuneensa paniikkiin, kun se ei halunnutkaan lopettaa.

Rannalla olleet ihmiset kuulivat naisen avunhuudot ja soutivat pelastamaan kylmettyneen uimarin. Nainen ei halunnut nimeään julkisuuteen.