Uutiset

Pankkikorttien kopiointi varmistui Oulussa

Pankki- ja luottokorttien kopiointiepäilyt ovat varmistuneet Oulussa. Oulun poliisin tietoon tuli tänään kolme tapausta, joissa Oulunlahden ja Ruskon Teboilin kylmäasemilla tankanneiden tileiltä oli nostettu rahaa.

Iltapäivällä Helsingissä otettiin kiinni neljä miestä, joita epäillään korttien kopioinnista. He liittyvät luultavasti myös Oulussa ilmenneisiin tapauksiin.

Huoltomies löysi maanantaina Ruskon kylmäasemalta korttikopiointilaitteen, jonka poliisi teki toimintakelvottomaksi. Poliisin mukaan Oulunlahden kylmäasemalla on todennäköisesti käytetty samaa laitetta.

Laite on asennettu yhteen maksuautomaattiin muutamaksi tunniksi kerrallaan. Oulun poliisin tietoon tulleet kopiointitapaukset ovat tapahtuneet viime viikon torstain jälkeen. Laitetta on poliisin mukaan saatettu käyttää myös muilla automaateilla.

Poliisi kehottaa korttinsa kopiointia epäileviä olemaan yhteydessä Luottokuntaan ja pankkiin. Rikosilmoituksen voi tehdä poliisille joko henkilökohtaisesti tai kirjallisesti.