Timo Kaunisto uhmaa käskyä pysyä vaiti vaalirahasotkusta
Keskustan kansanedustaja Timo Kaunisto Laitilasta on ilmeisen rohkea mies. Hän on juuri suostunut keskustelemaan vaalirahakohusta haastattelua kärttäneen toimittajan kanssa – ei riemusta kiljuen, mutta kumminkin. Ensimmäisen kauden kansanedustaja uhmaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministerin Paavo Väyrysen (kesk) ”käskyä”, jonka mukaan keskustalaisten tulisi pidättäytyä keskustelemasta vaalirahakohusta toimittajien kanssa.
– Huono linjaus. Keskustelua ei saa nyt hillitä, Kaunisto lataa.
Kaunisto antaa ymmärtää, että johto on itse jättänyt ministerit ja kansanedustajat huutelemaan julkisuuteen, koska sisäistä keskustelua vaalirahakohusta ei ole käyty.
– Puoluehallitusta on vaadittu kokoon, mutta tähän päivään mennessä yksikään puolueen elin ei ole vielä puinut vaalirahakohua. Ei puoluehallitus, ei puoluevaltuuskunta, ei puoluekokous. Sisäinen keskustelu asiasta on kokonaan käymättä, Kaunisto kummeksuu.
Alkion
jalanjäljillä
Kaunisto on valinnut keskustan tämänhetkisten ongelmien kommentoinnissa avoimuuden tien. Tätä tuskin voi pitää yllätyksenä, sillä hän on entinen toimittaja ja tiedottaja.
Kaunisto työskenteli 1988–1990 ensin Maaseudun Tulevaisuudessa ja sitten Turun Sanomissa, josta hän siirtyi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n tiedotuspäälliköksi vuosiksi 1990–1995.
Hän ei malta olla muistuttamatta, että puolueen aatteellinen isä, Maalaisliiton perustaja Santeri Alkio oli hänkin lehtimies ja kiivas sananvapauden puolustaja.
Viime huhtikuussa Kaunisto julkaisi Suomen Kuvalehdessä yhdessä viiden keskustan kansanedustajan kanssa kirjoituksen, jossa herrasmiesmäisin sanakääntein arvosteltiin pääministeri Matti Vanhasen kautta keskustan puheenjohtajana.
– Meitä on sellainen 5–6 kansanedustajan ryhmä, joka on kahvikupin ääressä miettinyt, miten keskustan pitäisi uudistua. Sisäinen uudistaminen on jäänyt Vanhasen kaudella taka-alalle, Kaunisto toteaa.
Uudistusmieliseksi siiveksikin kutsuttuun ryhmään kuuluvat Timo Kauniston lisäksi Antti Kaikkonen, Jari Leppä, Juha Rehula, Mika Lintilä ja Kimmo Tiilikainen.
Juhannuksen jälkeen Kaunisto pohti vaalirahakohun seurauksia Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa.
– Eniten julkisuutta herätti se, kun totesin, ettei Vanhanen välttämättä saa ensi vuoden puoluekokouksessa jatkokaudelle tarvittavaa kannatusta. Joka tapauksessa hän tulee saamaan vastaehdokkaita, Kaunisto vakuuttaa.
Etelän mediaa
turha syyttää
Erikoisinta keskustaa repivässä vaalirahakohussa on se, että puolueiden rahallinen tukeminen on täysin laillista, ja kaikki puolueet ovat taatusti otilla.
Miten ihmeessä keskusta on onnistunut saamaan aikaan tällaisen sotkun?
– Erinomaisen hyvä kysymys. Miksi ei kerrottu asiasta avoimesti aikanaan? Kaikenlainen muu käytös vain herättää kysymyksiä. Kun emme lähteneet avoimuuden periaatteella liikkeelle, sotkeuduimme negatiiviseen kierteeseen, josta ei ole sitten päästy irti, Kaunisto näkee ja ennustaa, että muillakin puolueilla on vielä oma kiirastulensa edessä.
Etelän mediaa – jolla keskustalainen Kauniston mukaan viittaa lähinnä Helsingin Sanomiin, Yleen ja MTV3:een – on turha syyttää.
– Lehdistön syyttely ei ole nykypäivää. Toimittajathan ovat tavallaan poliitikkojen yhteistyökumppaneita. Keskustan pitää oppia elämään nykypäivän säännöillä, Kaunisto toteaa.